Suomalaisen scififandomin lyhyt historia
Scififania ei voi olla ilman science fiction ‑kirjallisuutta. Tieteiskirjallisuus rantautui Euroopan koillisnurkkaan 1800-luvulla – samoihin aikoihin kuin genre syntyi ja levisi muuallakin maailmassa. Suomessa tieteiskirjallisuutta – sekä alkuteoksia että käännöksiä – julkaistiin aluksi sanomalehdissä. 1800-luvulla oli vielä tavallista, että sanomalehdissä oli uutisten lisäksi novelleja ja jopa kokonaisia romaaneja jatkokertomuksina. Kirjamuotoisia tieteisteoksia ilmestyi Suomessa vasta paljon myöhemmin, 1900-luvun puolella.
Suomessa alkoi ilmestyä scifiksi ja fantasiaksi laskettavia teoksia vuosittain viimeistään maan itsenäistyttyä 1917. Kuten muuallakin, halvat lukemistolehdet olivat tavanomaista viihdettä 1920-luvulta eteenpäin. Niiden joukossa ei Suomessa kuitenkaan ollut tieteis- tai fantasiatarinoihin erikoistunutta lehteä, jonka piirissä itse fandom olisi voinut syntyä.
Toisin oli laita naapurimaassamme Ruotsissa, jossa peräti viikoittain ilmestynyt Jules Verne Magazinet innosti ruotsalaisia perustamaan scifin ympärille kerhoja, joista syntyi ruotsalainen fandom. Ruotsalaiset julkaisut tunnettiin Suomessakin. 1950-luvulle tultaessa käytiin suomalaisessa lehdistössä keskustelua tieteiskirjallisuudesta – samoihin aikoihin luotiin suomen kieleen sanat tieteisromaani ja sen perusteella johdettu sanan tieteiskirjallisuus. Aiemmin oli toki jo puhuttu esimerkiksi tulevaisuusromaaneista.
Suomalainen scififandom melkein syntyi 1950-luvulla valtalehdistössä käydyn keskustelun ohessa. Tuolla vuosikymmenellä Suomessa vaikutti jo henkilöitä, joita voitiin kutsua scififaneiksi. Heitä olivat muun muassa Seppo Harjulehto, joka kirjoitti scifistä lehdissä ja kirjoitti myöhemmin itse useita nuorten tieteisromaaneja. Keravan kansalaisopiston johtaja, kapteeni evp Lassi Huttunen osallistui mainittuun julkiseen keskusteluun scifistä ja ehdotti jopa scifiharrastajien oman kerhon perustamista. Kielitaitoinen Huttunen oli asunut Ruotsissa ja matkaillut Britanniassa, mikä antoi hänelle suomalaisia laajemman kuvan myös scifistä. Kohtalo astui kuitenkin peliin: Lassi Huttunen kuoli liikenneonnettomuudessa vuonna 1955. On vaikea sanoa, oliko tämä surullinen onnettomuus syynä siihen, että suomalainen fandom järjestäytyi vasta runsaat 20 vuotta myöhemmin.
Alkanut avaruusaika raivasi Suomessakin tietä science fictionin harrastamiselle. Käännösten määrä lisääntyi 1970-luvulla, kun muutamat suuret suomalaiset kustantamot alkoivat julkaista tieteisromaaneille omistettuja sarjoja vuosikymmenen puolivälissä.
Suomessa oli tähän aikaan jo yksittäisiä scififaneja, joista Tom Ölander vieraili aktiivisesti ruotsalaisissa scifitapahtumissa. Oman suomalaisen fandomin perustaminen alkoi olla vain ajan kysymys.
Järjestäytyneen suomalaisen sf-fandomin varsinaisena virallisena alkulaukauksena on pidetty Turun Science Fiction Seuran ry:n perustamista 27.1.1976. Ensimmäiseen kokoukseen kutsuttiin sanomalehti Turkulaisessa sekä lentolehtisten välityksellä julkaistussa ilmoituksella. Ensimmäisen vuoden aikana seura järjesti kolme ohjelmallista jäsentapaamista, myös huutokaupan. Jäsenkirjeet alkoivat kulkea 36 jäsenelle, ja seuran lehti Spin aloitti ilmestymisensä vuonna 1977.
1970-luvun puolella ehdittiin vielä perustaa Tampereen Science Fiction Seura ry vuonna 1979. Seura alkoi julkaista omaa lehteään Porttia vuonna 1982. Portista tuli ensimmäinen suomalainen scifilehti, joka levisi valtakunnallisesti kirjastoihin ja irtonumeromyyntiin.
Pääkaupunkiseudulla scififandomin toiminta alkoi Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry:n piirissä toimineessa Science Fiction ‑klubissa vuosien 1980–81 tienoilla. Ursa ja klubi julkaisivat alkoivat julkaista yhdessä Aikakone-lehteä vuonna 1981. Aikakone ilmestyi 14 vuotta ja oli tuolloin Suomen scifilehdistön kärkeä ellei paras julkaisu. Sen piirissä aloitti uraansa muun muassa Johanna Sinisalo.
Helsingin tärkein science fiction ‑lehti Tähtivaeltaja aloitti taipaleensa Time & Space ‑nimisenä fanzinea, jota toimitti yläasteikäinen Tuomas Kilpi kotikylässään Heinolassa 140 kilometrin päässä Helsingistä koilliseen. Sittemmin lehti muutti Helsinkiin ja vuonna 1983 sen tueksi perustettiin Helsingin Science Fiction Seura ry. Lehti vaihtoi nimensä Tähtivaeltajaksi uuden päätoimittajansa Toni Jerrmanin johdolla. Suomessa oli 1970- ja 1980-lukujen taitteessa voimakas punk-henkinen tee-se-itse-kulttuuri, jossa julkaistiin paljon musiikkiin keskittyviä pienlehtiä. Time & Space ja myöhemmin Tähtivaeltaja nousivat tästä kulttuurista, ne vain keskittyivät scifiin. Alakulttuurisuus näkyy Tähtivaeltaja-lehden hengessä yhä, vaikka lehden ulkoasu ja toimittaminen on jo vuosikymmeniä ollut ammattimaista. Toni Jerrman jatkaa yhä lehden päätoimittajana.
1980-luku ja vielä 1990-luvun alku olivat suomalaisten scifiseurojen perustamisen kulta-aikaa. Aion nyt pitkästyttää teitä luettelemalla vielä muutaman.
Jyväskylän Science Fiction Seura sai alkunsa vuonna 1989. Helsinkiin perustettiin toinenkin science fiction ‑yhdistys, kun Helsingin yliopiston Science Fiction Klubi aloitti toimintansa vuonna 1987. Yhdistyksen Marvin-lehti, joka nykyisin tunnetaan huumoristaan, aloitti yhdistyksen jäsenkirjeenä.
Suomalaisen fandomin ja suomalaisen spekulatiivisen fiktion kannalta tärkeä seura on valtakunnallisesti toimiva Suomen Tieteiskirjoittajat, joka perustettiin vuonna 1984. Yhdistyksen lehti alkoi ilmestyä 1984, ja vuodesta 1985 lähtien se ilmestyi Kosmoskynä-nimisenä. Scifiseuroja perustettiin myös Lahteen, Kuopioon, Ouluun ja muutamiin muihin kaupunkeihin mutta niiden toiminta on ollut ajoittaista tai jo päättynyt.
Seurojen ja lehtien tärkeyden tajuaa, kun muistelee tai yrittää kuvitella, kuinka vaikeaa oli yksinkertaisesti saada tietoa esimerkiksi tieteis- ja fantasiakirjoista ennen internetiä. Moni varhainen suomalainen scififani oli varsin yksin harrastuksensa kanssa. Niinpä fandomiin törmääminen saattoi olla riemullinen kokemus ”oman heimon löytämisestä”. Scifilehdet ja seurojen kokoukset jakoivat varsinkin 1980- ja 1990-luvuilla nimenomaan tietoa uusista scifikirjoista, elokuvista ja sarjakuvista. Niissä ilmestyi myös kotimaisten tekijöiden novelleja, kuvituksia ja sarjakuvia.
Tiedonjaon ohella yhdistykset alkoivat järjestää sosiaalisia tapahtumia. Säännöllisten kokousten lisäksi syntyi traditioita. Helsingin scififanien retki Suomenlinnaan ja tamperelaisten Huviretki tienpientareelle (oikeasti piknik suuntautuu saareen Tampereen eteläpuolisella Pyhäjärvellä) alkoivat jo 1980-luvulla ja jatkuvat yhä.
Suomalainen fandom loi nopeasti kansainvälisiä suhteita 1980-luvulla. Koko Suomen fandom oli alkanut lähinnä Ruotsin fandomin toimintamalleja jäljittelemällä. Ruotsin fandom taas seurasi angloamerikkalaisia malleja.
Ensimmäinen Suomessa järjestetty scificon olikin kansainvälinen yhteistyötä. King-Con järjestettiin Suomessa ja Ruotsissa sekä lauttamatkalla näiden kahden maan välillä toukokuussa 1982. Tapahtuman pääjärjestäjä oli ruotsalainen Sam J. Lundwall ja Suomen järjestelyiden vastuuhenkilö Tom Ölander. Conin kunniavieras oli Harry Harrison.
Seuraava varsinainen con oli Tampereella vuonna 1985 järjestetty Tamcon. Se keräsi 90 kävijää. Tapahtuma muistetaan Johanna Sinisalon kiihkeää keskustelua herättäneestä esitelmästä Nainen science fictionin maailmassa. Siinä Sinisalo analysoi räväkästi sekä naispuolisten tieteiskirjoittajien asemaa genren julkaisukentässä, että naisten roolia genren teoksissa. Keskustelun voimakkuudesta kertoo jotain se, että suomalaisessa perspektiivissä kukaan ei ole tuon jälkeen vakavissaan kyseenalaistanut naisten merkitystä scifissä ja suomalaisessa fandomissa.
Ensimmäinen kansallinen scifitapahtuma Finncon järjestettiin vuonna 1986 Helsingissä. Finncon tuli tarpeeseen: scifiväki näki toisiaan aivan liian harvoin. Yhdistyksillä ei ollut vielä säännöllisiä pub-tapaamisia tai vastaavia toimintamuotoja. Toisin kuin nykyiset Finnconit, vuoden 1986 Finncon oli maksullinen. Finncon 86:n kunniavieraana oli Brian W. Aldiss. Ohjelmaan kuului normaalin con-ohjelman lisäksi taidenäyttely, useita elokuvanäytöksiä ja juhlaillallinen. Tapahtuma meni hyvin, mutta tuotti lopulta tappiota, jonka pääjärjestäjä Tom Ölander joutui maksamaan omasta pussistaan.
Ensimmäisen Finnconin jälkeen käynnistyivät scifiseurojen säännölliset pub-tapaamiset, joita Suomessa alettiin kutsua ”mafioiksi”. Sanan alkuperästä on useita teorioita, joista useimmin toisteltu kiertyy Helsingin mafiassa edelleen vaikuttavaan T-J Hämäläiseen eli Kummisetään (”Godfather”). Jos kerran joukossa oli Kummisetä, sen täytyi olla mafia. Helsingin mafian 1980-luvun mieltymys mustaan pukeutumiseen on voinut sekin vaikuttaa asiaan. Ja joka tapauksessa fandom on perhe.
1980-luvun suomalainen scififandom oli nuorta ja äänekästä. Suuri osa aktiiveista oli noin 20-vuotiaita. Vanhempia faneja oli, mutta he olivat pikemminkin poikkeuksia.
Mafiat sopivat hyvin scififandomin kasvaneeseen sosiaalisen elämän tarpeeseen.
Vanhin yhtäjaksoisesti kokoontunut pub-tapaaminen on Helsingin mafia, joka kokoontui ensimmäistä kertaa 15.1.1987. Pub-tapaamiset käynnistyivät muissakin kaupungeissa.
1980-luvulle mahtui toinenkin Finncon. Vuoden 1989 Finncon järjestettiin ensimmäistä kertaa nykyisellä konseptilla: tapahtuma oli ilmainen. Idean tähän oli saanut Toni Jerrman, joka oli myös tapahtuman pääjärjestäjä.
Tihentyvät yhteydet fanien välillä ulottuivat ulkomaille asti. Varsin isojakin joukkoja suomalaisia vieraili 1980-luvulla säännöllisesti etenkin brittiläisissä scifitapahtumissa, kuten Easterconissa ja Brightonissa järjestetyssä vuoden 1987 Worldconissa. Vuoden 1990 Worldconissa Haagissa suomalaiset olivat tiettävästi viidenneksi suurin kansallisuus: suomalaisia oli paikalla 92. Moni oli tullut paikalle interrail-korteilla – fandomin nuoruuden etuja sekin.
1990-luku alkoi suomalaisen fandomin kannalta hyvin. Kaikissa suurissa kaupungeissa oli omat scifiseuransa, yliopistokaupungeissa saattoi olla kaksikin. Suomalaiset fanit kävivät ulkomaisissa coneissa ja joka toinen vuosi järjestettiin ilmainen Finncon Helsingin keskustassa. Kuka tahansa vähänkin asiasta kiinnostunut saattoi kävellä sisälle tutustumaan fandomiin ja näin monet tekivätkin. Fandom kasvoi.
Joka toinen vuosi järjestettyjen Finnconien lisäksi 1990-luvulla järjestettiin joitakin yksittäisiä scifitapahtumia. Vuonna 1994 Tampereella järjestetty Aikacon oli pitkään aikaan viimeinen maksullinen scifitapahtuma Suomessa. Sen kunniavieraana oli Ian Watson.
1990-luvun lopulla uutta oli Finnconien järjestäminen muualla kuin Helsingissä: tapahtuma alkoi kiertää suomalaisten kaupunkien välillä. Vuonna 1995 Finncon järjestettiin Jyväskylässä ja vuonna 1999 Turussa.
Noususuhdanne ei kuitenkaan jatkunut suomalaisessa fandomissa koko 1990-lukua Vuosikymmenen loppua kohti fandomin vauhti hiljeni. Pub-tapaamiset loppuivat monissa kaupungeissa ja joidenkin pienempien kaupunkien seurat kuolivat pois. Kansainvälisyyskin koki aallonpohjan vuoden 2000 lähestyessä. Harva suomalainen vieraili tuolloin edes Ruotsin kansallisessa scificonissa, Sweconissa. Osasyynä kansainvälisyyden hiipumiseen saattoi olla se, että Euroopassa ei järjestetty kymmeneen vuoteen Worldconia vuosien 1995 ja 2005 välillä.
Yksi syy koko fandomin hiljenemiselle saattoi olla se, että koko 1990-luku oli valtavan fantasiabuumin aikaa Suomessa. Roolipelaaminen löi läpi nuorison harrastuksena 1990-luvun alussa ja se oli osaltaan siirtämässä kiinnostusta scifistä fantasiaan. Suomennoksissa fantasiateosten määrä ohitti scifin. Suomeksi alettiin saada ensimmäistä kertaa muitakin fantasiakirjailijoita kuin Tolkienia ja Ursula K. Le Guinia. Suomen fandom oli leimaantunut nimenomaan scififandomiksi: ”scifi” näkyi seurojen ja tapahtumien nimissä. Sinänsä tämä oli näennäistä, sillä alusta asti ”scififanit” olivat Suomessa olleet kiinnostuneet myös fantasiasta. Fandomin ulkopuolelta tulevalle fantasiasta kiinnostuneelle harrastus saattoi kuitenkin näyttää keskittyneen väärään lajityyppiin.
Samaan aikaan internet-aika koitti scififandomillekin. Nuoret alkoivat löytää spekulatiivisen fiktion harrastajat internetistä perinteisten seurojen sijasta. Suomalainen scifi- ja fantasiakirjallisuuden harrastajien sivusto Risingshadow aloitti vuonna 1996. Aluksi se oli nimeltään yksinkertaisesti Scifi- ja fantasiakirjat ja koostui ylläpitäjänsä kokoamasta listasta suomeksi saatavilla olevasta scifi- ja fantasiakirjallisuudesta. 2000-luvulle tultaessa sivusto oli kehitynyt foorumiksi joka vuoden 2003 alussa sai nimen Risingshadow.
Perinteinen scififandom tuli nettiin, kun helsinkiläinen scifiaktiivi Kimmo Lehtonen perusti myöhemmin Babek Nabeliksi kutsutun sivuston ja foorumin vuonna 2001.
Fandom uhkasi vuosituhannen alussa jakautua tahattomasti kahtia: nuoreen harrastajajoukkoon, jonka ensi kosketus toisiin harrastajiin tapahtui netissä, ja vanhaan fandomiin, joka ylläpiti seuroja ja tapahtumia.
Vuosituhannen taitteessa suomalainen scififandom alkoi päästä ylös 1990-luvun lopun hiipumisestaan. Syitä piristymiseen oli monia. Internetin teho viestintävälineenä alkoi tuntua myös perinteisen fandomin piirissä. Millenniumin kunniaksi Finnconeja järjestettiin vuosittain 1999, 2000 ja 2001, eikä joka toinen vuosi kuten vielä 1990-luvulla oli tapana. Tiheämmät tapahtumat lisäsivät mielenkiintoa harrastukseen. Vuosituhannen taitteessa oli toki myös outoa tunnetta: oli vuosi 2000, mutta missä olivat lentävät autot ja lomat Marsissa? Scififandom Suomessa ja maailmalla tuntui ottavan hämmentävän tilanteen vastaan stoalaisella tyyneydellä.
Scififandomin piristyminen näkyi pub-tapaamisten elvyttämisenä muun muassa Turussa ja Tampereella. Fandomin uusi into näkyi viimeistään vuonna 2003. Tuona vuonna Turussa järjestetty Finncon oli myös Eurocon. Kansainvälisyys alkoi tehdä paluuta suomalaisen fandomin piirteisiin.
Myös uuden internetfandomin ja vanhan fandomin välillä alkoi syntyä yhteyksiä. Vanhat fanit liittyivät joukolla Risingshadow-foorumin käyttäjiksi. Foorumi oli tuossa vaiheessa kasvanut jo lähes 2000 jäsenen yhteisöksi. Uusi internet-aika ei yllättäen merkinnytkään sitä, että fanit haluaisivat harrastaa pelkästään kotikoneellaan ruudun ääressä. Foorumien tosielämä-tapaamiset, ”miitit” syntyivät melkein heti. Kesti jokusen vuoden ennen kuin valkeni että perinteiset pub-tapaamiset ja conit toimivat loistavasti tilaisuutena nähdä niitä henkilöitä, joiden kanssa oli päivät pitkät keskustellut aluksi foorumeilla, myöhemmin sosiaalisessa mediassa.
2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen oli alku suomalaisen fandomin nykyiselle kukoistukselle. Aktivisoituminen näkyi scifiharrastamisen leviämisenä uusiin kaupunkeihin. Varsin aktiiviseksi osoittautunut Espoon science fiction- ja fantasiaseura ESC perustettiin vuonna 2004 – aluksi miltei vitsinä: ajatus seurasta syntyi Helsingin mafiassa, kun eräs pöydällinen faneja huomasi, että kaikki asuvat Helsingin naapurikaupungissa Espoossa. Seura-ajatus tuntui vitsiltä, sillä käytännössä Helsingin naapurikaupungit Espoo ja Vantaa ovat joukko Helsingin lähiöitä, joilla on oma hallinto. Seura otti kuitenkin tulta ja on ollut espoolaisen identiteetin kannalta tärkeä monelle scifistille (joskin tietty itseironia on kulkenut mukana koko seuran olemassaolon ajan).
Fandomin järjestäytymistä paransi myös säännöllisiksi muuttuneet Yhteistyökokoukset, joita vuonna 2003 alettiin pitää säännöllisesti kerran vuodessa Tampereella. Ajankohdaksi vakiintui talven ja kevään taite helmi-maaliskuun vaihteessa.
Järjestäytymiselle oli entistä enemmän tarvetta. Finnconit paisuivat 2000-luvulla ensin suuriksi ja sitten valtaviksi. Syynä tähän oli animefandomin synty. Vuonna 1999 Turun Finnconin yhteydessä järjestettiin pieni keskustelutilaisuus, jota kutsuttiin Animeconiksi. Se muistetaan ohjelmanumeroista, jossa panelisteja oli enemmän kuin yleisöä. Vain viittä vuotta myöhemmin Jyväskylän vuoden 2004 Finncon – Animecon veti paikalle tuhansia cosplay-asuihin pukeutuneita teini-ikäisiä. Tapahtumasta tuli värikäs, mutta hiukan varttuneemmat scififanit alkoivat tuntea, että eivät enää mahtuneet omaan coniinsa.
Vuonna 2005 Worldcon oli jälleen Euroopassa ja taas Glasgow’ssa. Suomalaiset pääsivät jälleen kansainvälisen fandomin makuun – paikalla oli noin 50 suomalaista fania. Suomalaisten järjestämä Room partyn erikoisuus oli Finlandia vodkan kanssa tehty sponsorisopimus, jonka ansiosta juotava ei loppunut. Huhujen arviot vodkan määrästä vaihtelivat suunnilleen rekkalastillisesta 40 laatikkoon, mutta nyt voin paljastaa, että jaloa juomaa oli saatu 40 pulloa.
Worldcon Euroopassa tartutti suomalaiseen fandomiin infektion, joka oli aluksi varsin huomaamaton. Etenkin Helsingissä pub-tapaamisten myöhäisissä vaiheissa alettiin heittää ajatusta, mitäpä jos tällainen iso scifitapahtuma voitaisiin jonain päivänä järjestää Suomessa. Aiheesta ei kuitenkaan toistaiseksi keskusteltu selvin päin – turvallisena rajana pidettiin tässä vaiheessa neljää tuoppia.
Suomalaisilla oli myös omat isot coninsa järjestettävinä. Finncon-Animconit paisuivat näihin aikoihin valtaviksi. Finncon 2006:sta eteenpäin tapahtuma oli jokavuotinen – vielä vuosina 2002 ja 2005 oli noudatettu jonkinlaista ”vain joka toinen vuosi” ‑perinnettä ja jätetty tapahtuman järjestäminen väliin. Suomalaiset fanit perustivat myös erityisen yhdistyksen huolehtimaan Finnconin taloudellisista ja hallinnollisista asioista, aiemmin nämä olivat kuuluneet tapahtuman järjestäjiksi ryhtyneille scifiseuroille.
Suomeen syntyi 2000-luvulla myös uusi con, kun ensimmäinen Åcon järjestettiin vuonna 2007. Åcon on pieni suomalais-ruotsalainen scificon joka järjestetään keväällä Maarianhaminan kaupungissa Ahvenanmaalla. Conin maksimijäsenmäärä on 100 henkeä ja toisin kuin Finnconit, se on maksullinen. Jäsenet tulevat pääosin Suomesta ja Ruotsista, satunnaisia norjalaisia, saksalaisia, tanskalaisia, brittejä ja yhdysvaltalaisiakin on käynyt. Åcon on lähentänyt suomalaista ja ruotsalaista fandomia ennennäkemättömällä tavalla.
Åconit pohjustivat myös erinomaisesti sujunutta Archipelaconia, noin 800 jäsentä kerännyttä conia Maarianhaminassa kesällä 2015.
Finncon-Animeconien paisumisen huippu saavutettiin Helsingin Finncon-Animeconissa vuonna 2009. Kunniavieraina olivat George R. R. Martin ja Alastair Reynolds, jotka houkuttelivatkin paikalle noin 5000 scifistä ja fantasiasta kiinnostunutta. Heidän lisäkseen paikalle tuli arviolta 10 000 etupäässä teini-ikäistä animeharrastajaa.
Finncon-Animecon oli paisunut niin suureksi, että tapahtumalle oli vaikea löytää enää tiloja järkevään hintaan, etenkään pääkaupunkiseudulta. Koska Finncon on sääntöjensä mukaan ilmainen tapahtuma, varojen hankkiminen suurtapahtuman järjestämiseen vaativat erityisen paljon työtä. Niinpä päätettiin, että Finnconin ja Animeconin tiet eroavat. Pitkään aikaan ensimmäinen Finncon ilman Animeconia järjestettiin vuonna 2010 Jyväskylässä.
Suuret Finncon-Animeconit olivat opettaneet suomalaisen fandomin ajattelemaan isosti. Se oli opettanut hankkimaan apurahoja ja sponsoreita ja käsittelemään suuria yleisömääriä. Oli syntynyt joukko suomalaisia faneja, jotka osasivat tehdä conin järjestämisen eri osa-alueita isossa mittakaavassa. Kun Eemeli Aro vuoden 2012 Worldconissa Chicagossa aloitti Helsinki in 2015 Worldcon-bidin, hankkeella oli uskottavuutta. Hanke tuli suomalaiselle fandomille yllätyksenä – sitä ei oltu pohdiskelut yhteistyökokouksessa tai muuallakaan, ainakaan selvin päin. Worldcon-keskustelun raja pub-tapaamisissa oli edelleenkin vähintään pari tuoppia.
Bidiin suhtauduttiin jossain määrin ristiriitaisesti, joskin monet jakoivat ajatuksen, että jos Worldconia olisi alettu harkitsemaan suomalaisella perusteellisuudella ja otettu vielä ehkä ruotsalaisetkin mukaan diskuteeraamaan, ensimmäisen bidin suunnitelma olisi vielä vuonna 2020 lausuntokierroksella järjestöissä. Kun Helsinki hävisi LoneStarCon 3:ssa Spokanelle 35 äänellä, pettymykseen yhdistyi helpotusta. Sattumalta Helsinkiä äänestäneitä suomalaisia oli samainen 35 kappaletta. Se oli kuitenkin varsin pieni osuus suomalaisesta fandomista.
Alle kaksi kuukautta LoneStarConista käynnistettiin Helsinki in 2017 ‑hanke. Tällä kertaa käynnistäminen tehtiin ”kirjan mukaan”. Ylimääräinen, Turussa järjestetty yhteistyökokous teki lokakuun alussa 2013 päätöksen bid-komitean perustamisesta. Varsinaisesti bid aloitti kampanjointinsa muutamaa viikkoa myöhemmin vuoden 2013 Sweconissa. Tällä kertaa suomalaisen fandomin aktiivit olivat yhtenä joukkona bidin takana, mikä näkyi lopulta myös noin seitsemän kertaa suurempana suomalaisäänien määränä Site selectionissa.
Helsinki järjestää vuoden 2017 Worldconin. Suomalaiselle fandomille tämä on suuri hetki. Se ei olisi mahdollista ilman niitä turkulaisia intomieliä, jotka 40 vuotta aikaisemmin päättivät, että oma yhdistys science fictionin harrastajille olisi oikeastaan varsin hieno keksintö.