Finncon X – neljä päivää kännissä

(Joitakin nimiä ja kohtauksia on poistettu yksilöiden ja yleisön suojelemiseksi.)

Kuten niin usein, tämäkin tarina alkaa edellisenä iltana. Kesken tavallisen mafiaillan Keisarillisen Galaktisen Federaation agentit sieppaavat minut niin sanottuun ulottuvuussilmukkaan ja yrittävät värvätä minut hiilipohjaisten elämänmuotojen esitaistelijaksi 100 000 vuotta takaperin menneisyydessä tapahtuneeseen otteluun, joka ratkaisisi Linnunradan nykyhetken. Mutta ehkä kerron tästä myöhemmin, sillä oikeastaan aioin tarinoida siitä, kuinka lähdin Turkuun ja mitä koin siellä kymmenennessä Finnconissa, joka myös Euroconina tunnettiin.

Finncon todellakin pyörähti käyntiin Helsingin mafiassa. Heinäkuu on helteisimmillään ja oluen kanssa on juotava vettä. Mafiaillan aikana varaan option TC:n kyytiin kohti Turkua. Luullakseni ilta eteni muuten aivan tavallisesti. Loppuillasta hajaannuimme määrätietoisesti ja lupasimme tavata seuraavana iltana Turussa.

Seuraavana aamuna maalaamme aluksemme kylkeen uhmakkaat sanat ”Turku tai kuolema!” ja fotonisyöttöputket paukkuen suuntaamme kohti muodikkaan läntisen kierteishaaran päässä olevaa salaperäisten tähtisumujen suojaamaa planeetta Turkua.

Eteläisen Suomen muinaisista heikoista poikittaisista vesistöreiteistä kertonevat paikkakuntien nimet ”Kisko” ja ”Sauvo”, jotka kuvaavat muinaissuomalaisten pyrkimyksiä meloa kohti länttä. Tätä tarvetta palvelemaanhan suunniteltiin 1980-luvulla niin sanottu rannikkokanava, jota pitkin olisi voinut purjehtia Loviisasta Ouluun, mutta Neuvostoliiton hajoaminen ehti ensin.

Katson epäluuloisesti moottoritietä varjostavia lupiineja. Joko ne ovat täällä?

Hyvin pian olemme TC:n kanssa Turkua kiertävällä radalla ja aloitamme syöksyn sen uumeniin. Kaasukehä ulvoo tuuletusikkunoista kurvatessamme yliopiston luo. Parkkeeraamme risteilijämme Yliopistonmäen avaruussatamaan ja raahaamme ns. kuuman lastimme sisälle yliopiston rakennuksiin. Laatikoissa on 50 000 Venuksen kultadublonia, jotka on tarkoitus vaihtaa ensiluokkaiseen kamaan Yksisilmä-Jackin paikassa.

Seuraavassa hetkessä istun puun varjossa Suomen tieteisoppineiden seurassa. Odotamme valaistumista ja mietiskelemme scifitutkijatapaamista, jonka olen juuri missanut. Kaikkea hienoa on suunnitteilla. Ehkä joskus Suomessakin voidaan opiskella science fictionia yliopistossa…

Mutta eipä anneta raportin luisua asiaan.

Luulen, että söin jossain vaiheessa pizzan. Minulla ei kuitenkaan ole todisteita siitä.

Tutkijatapaamisen jälkeen haahuan yliopiston aulassa. Liken Iia pyydystää minut helpolla: saan tuopin, jos autan roudaamaan Liken kirjat autosta sisälle. Se käy nopsahkosti ja saan vielä kyydinkin keskustaan torille. Lähden etsimään pankkiautomaattia ja vaellan kohti Aurajokea. Löydänkin sellaisen lopulta, mutta se ei toimi. Alan huolestua koska vaikuttaa siltä, että ne ovat edelläni. Tarkistan kemiallisen häirintäni tason ja ostan kupillisen kahvia, jonka nautin puistossa joen rannalla. Teen muistiinpanon vastaisen varalle. Palaan torille ja huomaan, että automaatti olisi sijainnut täsmälleen siinä kohdassa, jossa nousin ajoneuvosta.

Sitten lähden etsimään Cosmic Comic Cafeta, jossa pitäisi olla kohtaaminen. Eksyn heti. Onneksi Lehtosen Kimmo saa telepaattisen viestin ahdingostani ja soittaa minulle. Löydän hänen opastuksellaan perille nopeasti.

CCC alkaa hiljalleen täyttyä samasta porukasta, jonka olen hyvästellyt edellisenä iltana Urkissa. Paikalla näkyy myös tuttuja muista kaupungeista. Käy ilmi, että olen haastatellut Mike Pohjolaa kahdesti ja Manninen on ostanut viime vuonna kokonaisen pussillisen Avaruusasema Alfa ‑keräilykuvia kirpputorilta. Muutenkin on hauskaa. CCC:ssä on maailman paras happy hour: tuoppi on paitsi halvempi myös isompi.

Helsingin mafia on taas liikkeellä puhtaalla joukkovoimalla, jonka ansiosta voimme jatkaa edellispäiväisiä keskustelujamme. Jukkahoo tekee kunniakkaasti tuttavuutta ulkomaalaisten kanssa.

Babylon 5

Deepspace 9

Space 1999

Mihin yöksi? Lähden haahuamaan Teemun ja Ninnin kanssa kaupungille. Pitäisikö mennä puistoon nukkumaan, sillä on kuuma? Päätämme suunnistaa halki öisen kaupungin lattiamajoitukseen. Matka on pitkä, olisi sittenkin pitänyt mennä puistoon. Xxxx uhkailee aikovansa aiheuttaa pahennusta.

Hilpeän hörheltämisen jälkeen pääsemme kuitenkin perille Jupiterin radan tuolle puolen lattiamajoitukseen. Ninni ampuu pari varoituslaukausta sädepyssyllä yrittäessään saada majoituspaikan pitäjät hereille. Hän onnistuu vain herättämään portailla makaavan möykyn, jonka pää nousee betonilta. Sehän on Xxxx! Potkimme nopeasti ovea ja luikahdamme sisään.

Saamme makuupaikat lattialta vessojen luota. Se ei ole paras mahdollinen paikka, muttemme valita. Levitän makuualustan ja kääriydyn lakanaan…

Vähän tunnettu tosiseikka on, että lakana on pyyhkeen ohella tärkeimpiä välineitä, mikäli aikoo nähdä galaksia alle 50 000 Venuksen kultadublonilla päivässä. Sen voi levittää pöytäliinaksi syödessään aamiaista ruohikolla Itäisen Asteroidivyöhykkeen ihastuttavien neitojen kanssa, sitä voi käyttää purjeena seilatessaan planeetta Lupinuksen huumavien järvien usvissa, siihen voi pukeutua, jos jumalallinen ääni ilmoittaa sinulle, että olet messias ikivanhalla ja mystisellä Turgut-planeetalla.

Ja siihen voi kietoutua, kun yrittää nukkua hikisenä ammattikoulun kellarin vessojen edessä.

Heräämme siihen kun Xxxx laulaa aamukusella. Teemu ja Ninni myös näkevät toimituksen, sillä ovi on auki. Ääni tunkeutuu aivokuoremme läpi viillellen synapsejamme ja polttaa jälkensä mielemme matriisiin. Meidät on merkitty loppuiäksemme.

Tänne ei voi jäädä.

Keräämme tarvikkeemme ja lähdemme kohti yliopistoa. Kaupunki vaanii hiljaisena ja väsyttää niin, että kaikki on hauskaa. Kun vihdoin olemme Tuomiokirkon luona, minulle valkenee, että autojen rekisterinumerot eivät juuri koskaan ole viestejä Jumalalta.

Yliopistolla Finncon availee oviaan. Kokoamme pyydyksemme eli pöydän, joka on lastattu herkuilla, joita galaksin herkkäuskoiset asukkaat eivät voi vastustaa. Valo kiiltelee hohtavissa badge-pinoissa ja Marvinien ja Tähtivaeltajien rivistöissä. Zombie-kalenteri, täydellinen mietelauseiden kanssa! Suumme vettyy odotuksesta, kun aloitamme viattomien sielujen ansastuksen.

Minun pitäisi olla kello 11 paneelissa puhumassa höpöscifisarjiksista Hiltusen johdolla. Ensin yksilön on kuitenkin ravittava solar plexuksensa. Menemme kauppaan. Siellä näen Sirkiä-merkkisiä lihapiirakoita, joita on pakko kokeilla. Istumme piknikille nurmikolle – tästä tulee joka-aamuinen tapa: siideriä ja kananpoikaa nurmikolla. Olo on niin hyvä, että tuntuu siltä kuin sulautuisi yhteen maailmankaikkeuden tai ainakin siiderin ja kananpojan kanssa.

Scifisarjispaneelissa on kuuma mutta fiilikset ovat hyvät. Ei siitä sen enempää, ettei tule jaariteltua turhaan asiasta.

Jonkin aikaa päivystän tiskin takana. Teinipojat roplaavat badgejamme.

”Niihin liittyy kirous”, rohkaisen heitä. Ilmeisesti he eivät kuitenkaan ole vielä kypsiä ostoksille.

Tossing Jordan on hyvä show, niin kuin yleensä Halmeen juontamat. Viimeksihän Halme juonsi Turussa maailmanlopun.

Tossingin jälkeen valun Proffaan kaljalle. Kokoonnumme ruotimaan ennakkoon Jeesus-paneelia. Ennen paneelia Hannele tekaisee minulle ja Blommilalle hyvät Jesse-toogat lakanoista. Lakanani on vaaleanpunainen. Mitäköhän teologisia implikaatioita siitä seuraa? En halua ajatella asiaa tarkemmin. Vielä Jeesusteipillä stigmat piiloon ja sitten lavalle.

Jeesus oli venäläinen kantoraketti.

Paneelin jälkeen olen tajuntani rajan hämärämailla. Ehkä syön jälleen pizzan? Käyn lepoon puun juurelle yliopiston edessä.

Kaukana Somerolla Reino herää levottomasta iltapäiväunesta ikiaikaisen vaiston kutsuessa häntä. Hänen mökkinsä ovi valittaa kuuluvasti, kun hän vaeltaa silmät ylösalaisin kääntyneinä maitohuoneessa olevalle salaiselle kätkölleen.

Radioaktiivinen piimä valuu Reinon nieluun lähettäen vihertäviä läpikuultavia salamia läpi hänen ravistuneen ja turvonneen ruhonsa. Hän nappaa vielä Karjan-Herkku Rehu-Raisiosta lippalakkinsa navetan naulasta, hyvästelee lempitraktorinsa Massikan ja kääntää katseensa kohti Turkua. Hän kohottaa kasvonsa taivaalle ja päästää valtavan karjunnan.

Vaviskaa! Junttikostaja Reino on tulossa!

Tunnin parin levon jälkeen irrottaudun ruohikosta ja alan liikkua kohti iltajuhlaa. CCC:ssä on tuttuja. Kipottelemme kaljaa ja ihailemme Mannisen näyttelyä seinällä. Gorilla Trek! Jos olisin herkkäuskoisempi, luulisin että Tampereen sarjakuvatohtori tilaa ideansa Kuolemantähden Hobbyhallista.

Reino seisoo keskellä Turun toria hänen ajatustensa kulkiessa hitaasti kuin navettapolulla pilvessä toikkaroiva emäntä. Äkkiä hänen olemukseensa tulee tiedotonta päättäväisyyttä ja hän suuntaa kohti kioskia. Neito ojentaa hänelle kertakäyttöveitsen, jota Reino tuijottaa ihmeissään

”Eks… ekska…lipur”, hän sopertaa. Tarkkana miehenä Reino kirjoittaa nimen karjanmerkitsemistussillaan miekkansa kylkeen. Reino käännähtää aseensa viritettynä, mutta murskautuu samassa iltajuhlaan matkalla olevien scififriikkien jalkoihin.

Talvet ovat monessa mielessä pahimmat, sillä zombielupiinien kanssa ei ole leikkimistä. Mutta eivät kesätkään herkkua ole. Luulen, että suojaukseni oli pitkällisen valvomisen ja vieraan planeetan ravinnon vuoksi laskenut. Miten muutenkaan voin selittää sen, että Junttikostaja Reino ja hänen miekkansa Ekskalipur pääsivät sekoittumaan persoonaani? Ainakin pääsin sisään naamiaisiin ilmaiseksi. Minun olisi oikeastaan pitänyt käyttää tilaisuutta hyväkseni, sillä olinhan joku toinen. Mitä kaikkea olisinkaan voinut tehdä!

enok enok enok enok

enok on mun kaveri se asuu mun päässä

”Oletko koskaan todella kuunnellut suomi-iskelmien sanoja?”, Reino kuiskuttaa korvaani minun huulillani ja minun aivoillani. Kino-discon todellisuus on nopeasti tsekattu: Plussaa yleisö, muun muassa Safiiri ja Teräs, joita en ole nähnyt sitten 80-luvun television. Plussaa halvahko viinas. Negaa pääsalin kaamea musiikki, joka estää keskustelun. Negaa scifiloungen hyvä musiikki, joka estää keskustelun.

Plussaa Maito ja Juusto, pahaksi menneet meijerituotteet. Onneksi en jäänyt heidän jalkoihinsa, toisin kuin TC. Juomme pangalaktiset.

Loppuillasta paikalle tulee turkulaisia mundiksia, jotka kyselevät että keitä te hei ootte, kun te pukeudutte noin.

te muut ootte tyhjäpäitä vain mulla on enok

Lähdemme vihdoin TC:n majoitukseen yöksi. TC:n luona nukahdan mustaan uneen. Junttikostaja putoaa avaruuden pimeyteen samalla kun ukkonen jyrähtelee ja kaatosade kastelee Turun.

Seuraava aamu avautuu hilpeänä. Höpöttelemme TC:n luona tovin ja hankkiudumme sitten kohti yliopistoa. Hannu ”Juusto” Blommila tulee meitä kadulla vastaan ja lähtee kanssamme kauppaan. Taas siideriä ja kalkkunaleipiä aamiaiseksi ruohikolla. Päivä etenee hapuillen, mutta olen sentään hereillä, varuillani ja oma itseni eli lievässä kännissä. Päivän kapakka on Vanha Portti. Olikin aika saada kelpo terassipunoitus kasvojeni virkaa toimittavaan emmentaljuustoon. Suurin osa scifistejä näyttää saavuttaneen sen onnellisen vaiheen, jossa viinaa tekee koko ajan mieli.

Hiltunen keksii ensi kesän definitiivisen paneelin aiheen: Jyväskylässä järjestetään definitiivinen pornopaneeli. Heleijaa! Nyt minä tiedänkin, mitä teen koko talven!

Ja jos kysytään, minut sitten pakotettiin tähän paneeliin, enkä huutanut naapuripöydästä ”Mä haluan mukaan!” kuten pahat kielet voisivat väittää.

Hannele lukee Seppo Harjulehdon klassisen nuorisoromaanin Marsin salaisuus alun.

Ben Simon kääntyi ja vilkaisi avaruusalus Centaurin ohjaushytin seinään upotettua kello – 11.43,2. Vielä kymmenen minuuttia pieneen kuolemaan. Eikö kuolema ole aina iso ja lopullinen? Ei tämä. Jo 1980-luvun alussa oli kehitetty menetelmä, jolla avaruuslentäjät (joita 1960-luvulla oli pöyhkeästi ryhdytty nimittämään astro- tai kosmonauteiksi – tähti- ja maailmankaikkeusmatkaajiksi – siitä huolimatta, että he olivat joko kiertäneet vain muutaman vaivaisen kierroksen maapallon ympäri tai lentäneet surkeat 500 000 kilometriä laskeutuakseen muutamiksi mitättömäksi päiviksi Kuun pinnalle) vaivutettiin keinotekoiseen, eläinten talviunta muistuttavaan horrokseen.

Sääli että Bulwer-Lytton ‑palkinnossa on kielirajoitteita.

Palaan coniin, istuskelen hetken tiskin takana. Lähden kiertelemään ja teen ainoan con-ostokseni: Vuoden 1999 Finnconin paidan vitosella. Olen tyytyväinen kuin zombielupiini uhrinsa raadolla. ”Tääkö on sitä aikamatkailua?” saan kommentiksi.

Tolkien-paneelini lähestyy. Olen pohtinut lukuisia kysymyksiä (tai siis raapustellut niitä yli 15 minuuttia tuntia ennen paneelia), mutta parhaaksi kysymykseksi osoittautuu Maijalta saatu ”meneekö Aragorn seuraavassa elokuvassa suihkuun?”

Minä ainakin haluaisin, on niin hikikin. Onneksi saamme isomman ilmastoidun salin.

Yhtäkkiä con on ohi. Kuollut koira asvaltoidun alueen ulkopuolella! Sinne ei uskalla mennä, tuollaisissa paikoissa on hierakoita, timoteita, pietaryrittejä, lup… no kaikkea vaarallista.

Mennemme sen sijaan isohkolla sakilla Proffan terassille yksityiselle deaddogille. Ehdimme käydä läpi Rooman valtakunnan nousun ja tuhon ennen junan lähtöä. Kivi kertoo sekaan parhaita ”juopunut rock-henkilö” -anekdoottejaan. Mutta Turku on jätettävä. Junassa on lisää tuttuja. Kimmo, Ijäs – ja puolivälissä reissua Sinisalo. Hilpeää pälinää riittää Helsingissä ravintola Fridayhin asti – jonne saapuvat Ninni ja Teemu, jotka ovat tulleet eri kyydillä. Con tulee haudatuksi hyvin, ja loistava coni se olikin. Eikä rahaa mennyt kuin sovitut 50 000 Venuksen kultadublonia. Ja Galaksi on vapaa, olkaa hyvät. Kiitos Turku! Maanantaina minua odottaa Leguaanien yö, kun yritän ensimmäistä kertaa neljään päivään unta selvin päin.

Miksiköhän oletan, että lupiinit vainoavat minua?