Suomalaisen science fiction ‑fandomin keskeisten piirteiden kehitys

# Sisällys

• 1. Johdanto
  • 1.1. Aihe ja lähteet
  • 1.2. Milloin suomalainen fandom syntyi?
• 2. Science fiction ‑seurat ja ‑lehdet
  • 2.1. Turku suunnannäyttäjänä
  • 2.2. Seuroja perustetaan ympäri maata
  • 2.3. Zombieita, miekkamiehiä, Vanhoja Herroja ja pehmoeläimiä – sekalaisia sisäpiirejä
• 3. Tapahtumat: huviretkiä, coneja ja mafioita
  • 3.1. Turusta King-Conin kautta Tamconiin
  • 3.2. Finncon, Aikacon ja Jyväskylän Kesä
  • 3.3. Mafiaillat
• 4. ”Wonderful Finnish people!” – Yhteydet ulkomaille
• 5. Palkinnot
• 6. Fandomin kasvukipuja
• 7. Lopuksi
• Lähdeluettelo

# 1. Johdanto

# 1.1. Aihe ja lähteet

Proseminaarityöni tarkoituksena on esittää suomalaisen science fiction ‑fandomin keskeisten piirteiden kehitys. Olen rajannut työni ajallisesti alkamaan noin 70-luvun puolestavälistä ja ulottumaan suurin piirtein 90-luvun alkuvuosiin, sillä silloin voidaan katsoa kaikkien tärkeimpien piirteiden kehittyneen suht’ vakiintuneeseen muotoonsa, jollaisessa ne tämän päivän fandomissa myös esiintyvät. Nämä keskeiset piirteet ovat science fiction ‑seurat, ‑lehdet, tapahtumat, suhteet ulkomaille ja palkinnot. Kovin yksityiskohtaisesti en aio paneutua eri seurojen toimintaa, tarkoituksenani on luoda kehityksestä ennemminkin yleiskuva.^[1]

Työssä esiintyy jonkin verran erityissanastoa, jota lienee syytä selventää. Fandomilla tarkoitetaan tieteis- ja fantasiakirjallisuuden sekä elokuvien aktiivista harrastajakuntaa, joka ylläpitää yhteyttä toisiinsa erilaisten seurojen, harrastajalehtien ja kongressien välityksellä. Näitä kongresseja kutsutaan maailmalla nimellä convention, josta käytetään yleensä lyhennettä con. Tämä lyhenne on vakiintunut myös Suomeen. Lehdissä harrastajat kommunikoivat, julkaisevat omia aikaansaannoksiaan (novelleja, kuvitusta, sarjakuvia jne.) ja levittävät tietoutta harrastuksestaan. Fandomin tarkoituksena on sekä levittää tietoa science fictionista että tarjota seurustelumuoto sitä harrastaville.^[2]

Science fictionin määritteleminen tarkasti on hankalaa, mutta yleisesti ottaen voidaan sanoa sen olevan spekulatiivista kerrontaa, jossa esiintyy jokin sellainen elementti, joka poikkeaa normaalista, tuntemastamme maailmasta. Useimmiten tällainen elementti on esimerkiksi jokin tieteellinen keksintö, jollaista nykytiede ei vielä tunne. Tiede tässä tapauksessa voi olla yhtä hyvin niin lääketiede, tähtitiede kuin filosofiakin. Tieteistarina on sekoitus tiedettä, satua ja todellisuutta. Se voi sijoittua menneisyyteen, tulevaisuuteen, nykyhetkeen, tai täysin kuvitteelliseen ympäristöön.

Väljästi ymmärrettynä tieteiskirjallisuus ulottaa juurensa vuosituhansien taakse. Sen alku voidaan sijoittaa antiikin fantasiatarinoihin saakka, kuten vaikka Homeroksen Odysseykseen tai Platonin Valtioon, tai vieläkin kauemmaksi, aina Gilgames-eepokseen saakka.^[3] Monesti science fictionin piiriin otetaan myös mukaan lähialue fantasia. Tässä työssä käytän science fictionista myös sen vakiintuneita lyhenteitä sf ja scifi.

Science fiction ‑kirjallisuutta ja elokuvaa on tutkittu runsaasti, mutta suomalaista fandomia ei yliopistotasolla lainkaan. Aiheesta on julkaistu lähinnä vain erilaisia ja eritasoisia katsauksia, muistelmia ja historiikkejä alan lehdissä. Fandom-ilmiö on Suomessa vielä varsin nuorta, mikä selittänee tutkimuksen puutteen. Muutamalla sanalla suomalaista fandomia käsittelee Kai Ekholm toimittamassaan kirjassa Science fiction Suomessa, joka julkaistiin vuonna 1983. Tuolloin fandom oli Suomessa kuitenkin vasta heräilemässä, eikä ollut vielä päässyt kunnolla vauhtiin.

Eniten materiaalia fandomista löytyy siis science fiction ‑lehdistä, ja käytän näitä työni päälähdeaineistona. Tärkeimmät lehdet ovat turkulainen Spin, helsinkiläinen Tähtivaeltaja, tamperelainen Portti, alunperin Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan julkaisema ja myöhemmin itsenäistynyt Aikakone, sekä Tieteiskirjoittajien yhdistyksen Kosmoskynä. Varsinkin viimeksi mainittu on ollut erityisen hyödyllinen, koska se sisältää runsaasti keskustelua, ja on eräänlainen fandomin seurapiirilehti.

Jonkin verran on ollut myös mahdollista käyttää Turun Science Fiction Seuran arkistoa. Ongelmana on kuitenkin se, että arkisto on puutteellinen ja järjestämätön. Ilmeisesti monet asiapaperit ovat jääneet seuran toiminnasta myöhemmin poistuneiden haltuun.

# 1.2. Milloin suomalainen fandom syntyi?

Suomalaisen scifi ‑fandomin virallinen aloituspiste on sijoitettu useampaankin eri paikkaan. Vuonna 1989 järjestetyssä Finncon-tapahtumassa pidettiin huru-ukkojen^[4] paneelikeskustelu, jossa suomalaisen scifi-fandomin ”perustajahahmot” keskustelivat fandomista. Tuossa keskustelussa ehdotettiin fandomin alkukohdaksi neljää eri tapausta. Turun Science Fiction Seuran (TSFS) perustamista vuonna 1976 ehdotti puheenvuorossaan Tom Ölander, joka oli järjestämässä ensimmäistä suomalaista scifi-kongressia, King-Conia, 1982. Hän perusteli valintaansa toteamalla, että ennen seuran perustamista oli toki olemassa harrastajia, mutta he olivat yksinäisiä.

TSFSn Spin-lehden ensimmäinen päätoimittaja Markku Haapio määritteli fandomin syntyneen jo vuonna 1969, jolloin Turun yliopiston ylioppilaskunta järjesti Suomen ensimmäinen science fiction ‑tapahtuman. Turkulainen Kari Mäentaka puolestaan totesi todellisen fandomin syntyneen vasta nk. mafiatoiminnan^[5] myötä, sillä sitä ennen oli ollut vain toisiaan satunnaisesti tapaavia harrastajia. Suomen Tieteiskirjoittajien perustajiin kuuluva Veikko Rekunen ehdotti alkamisajankohdan sijoittuvan aikaan hieman ennen King-Conia, jolloin ajatuksen tieteiskirjallisuuden nimissä tapahtuvasta yhdessäolosta olisi jo täytynyt syntyä.^[6]

Tietysti jo ennen Turun Science Fiction Seuran perustamistakin oli ollut tieteiskirjallisuuden harrastajia. Samoin oli olemassa myös suomenkielellä julkaistua tieteiskirjallisuutta. Esimerkiksi 1950-luvulla syntyi hetkellinen scifi-innostus, joka ilmeni kirjojen julkaisemisena, mielenkiinnon lisääntymisenä ja lehtiartikkeleiden julkaisuna. Tuolloin ilmestyi myös ensimmäinen suomalainen scifi-lehti: Aikamme Tieteislukemisto (1958), joka oli suomenkielinen painos amerikkalaisesta Galaxysta. Lehti kuitenkin menestyi huonosti ja lopetti ilmestymisensä viiden kuukauden jälkeen.

1960-luvulla yksinäiset harrastajat alkoivat jossain määrin tutustua toisiinsa, ja suomenkielisiä scifi-kirjoja alettiin jälleen julkaista. Vuosikymmenen lopuksi järjestettiin myös ensimmäinen science fiction ‑tapahtuma. Vuonna 1975 aloitti ilmestymisensä jatkuvajuoninen, nuorisolle suunnattu Perry Rhodan ‑niminen scifi-viihdesarja. Toimittajana oli Markku Haapio, joka myöhemmin oli perustamassa TSFS:aa ja toimitti seuran Spin-lehteä. Perry Rhodan lakkasi ilmestymästä noin kahdeksan kuukauden jälkeen.^[7]

Vaikka scifi-harrastusta oli siis olemassa ennen 1970-luvun puoltaväliä, sen muodot eivät olleet vielä vakiintuneet eivätkä jääneet pysyviksi. Vasta Turun Science Fiction Seura ry:n perustaminen merkitsi harrastuksen järjestäytymistä ja fandomin keskeisten piirteiden vakiintumiskehityksen alkua.

# 2. Science fiction ‑seurat ja ‑lehdet

# 2.1. Turku suunnannäyttäjänä

Suomen ensimmäinen science fiction ‑seura perustettiin 27.1.1976 Turussa parinkymmenen innostuneen voimin. Perustajajäsenen Tapani Pihan mukaan sekä keskustelut alan harrastajien kanssa että suomeksi käännetyn scifi-kirjallisuuden kustantamisen virkistyminen WSOY:n scifisarjan myötä alkoivat 70-luvun puolivälissä vakuuttaa häntä ja Jarmo Mäenpäätä siitä, että tieteiskirjallisuusyhdistyksen perustaminen olisi tarpeen. Kutsu perustavaan kokoukseen julkaistiin sekä lentolehtisessä että paikallislehti Turkulaisessa.

Seuran tarkoituksena oli saada kootuksi yhteen sf-harrastajat niin Turusta kuin muualtakin Suomesta, sekä mm. edistää tieteiskirjallisuuden tuntemusta, sekä suomenkielisen tieteiskirjallisuuden kirjoittamista, julkaisemista, että vieraskielisen kääntämistä. Seurasta tehtiin myös kaksikielinen. Tarkoituksensa toteuttamiseksi seura tulisi hankkimaan ja ylläpitämään yhteyksiä muihin vastaaviin koti- ja ulkomaisiin yhdistyksiin, ylläpitämään kortistoa suomeksi julkaistuista tieteiskirjoista (tämä jäi toteutumatta) ja järjestämään esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia, sekä kirjoituskilpailuja.^[8] Yritettiin myös solmia suhteita kirjakustantajiin ja ‑kauppoihin tarkoituksena saada jäsenistölle etuja kirjahankinnoissa, mikä ei kuitenkaan onnistunut.

Seuran jäsenmäärä oli vuonna 1977 noin 40 henkilöä. Aluksi toiminta muodostui seurailloista, joita pidettiin kaksi kappaletta vuonna 1976. Ohjelmana olivat alustukset (esim. mitä science fiction ‑kirjallisuus on?) sekä kirjojen esittelyä. Tarkoituksena oli luoda kuvaa tieteiskirjallisuudesta ”oikeana” kirjallisuutena. Syksyllä päätettiin kehittää jäsenkirjeitä seuran lehdeksi, yhteydenpitovälineeksi jäsenistön kesken.^[9] Ensimmäinen Spin-lehti ilmestyi Markku Haapion toimittamana vuonna 1977. Sen avulla jäseniä saatiin myös Turun ulkopuolelta ympäri Suomea. Myöhemmin mielenkiintoa saatiin heräämään myös järjestämällä esitelmätilaisuuksien sijaan elokuvailtoja.^[10]

Spin oli alkutaipaleella varsin vaatimaton, epäsäännöllisesti ilmestyvä noin parinkymmenen sivun lehdykkä. Materiaalin saaminen tuotti ongelmia ja kuvia lainailtiin surutta mistä sattui. Mukana oli jo monia myöhemmin tunnetuksi tulevia scifi-ihmisiä, kuten tamperelaisen Portti-lehden tuleva päätoimittaja Raimo Nikkonen ja Tähtivaeltajan tuleva päätoimittaja Toni Jerrman. Haapion mukaan Spinin ”arvokkain kulttuurityö” taisi tuolloin olla Seppo Hyrkäksen tieteiskirjallisuusaiheisen gradun julkaiseminen lehdessä, työstä koottiin myöhemmin vielä erityispainoskin.^[11]

Spin muuttui vuosien kuluessa, uusien päätoimittajien myötä ja seuran rahatilanteen sallimissa rajoissa niin tyyliltään kuin kooltaankin.^[12] Vuonna 1993 se muuttui kuusi kertaa vuodessa ilmestyväksi lehdeksi. Turun seuran toiminta oli varsin vähäeleistä aina 80-luvun loppupuolelle saakka. Vuonna 1986 oli tosin järjestetty 10-vuotisjuhlat ja seuraavana keväänä matka Tukholmaan tapaamaan ruotsalaisia harrastajia. 15.3.1986 ravintola Kårenilla pidetty juhla sai jopa tiedotusvälineiltä varsin runsaasti huomiota, se mainittiin mm. paikallisradioissa, paikallislehdissä ja Iltalehdessä. Juhla alkoi elokuvaesityksellä Ruohometsän kansa, sitä seurasi seuran sääntömääräinen kokous, muutama alustus, huutokauppa ja kunniavieraspaneelikeskustelu, johon oli saapunut Turun seuran varhaisvaiheissa mukana olleita henkilöitä. Samassa yhteydessä pidettiin myös Tieteiskirjoittajien kokous.^[13]

Seuran toiminta muuttui aktiivisemmaksi sukupolven vaihdoksen myötä 90-luvun vaihteessa ja mafia-iltojen käynnistyessä myös Turussa. Vuonna 1991 seura järjesti ensimmäiset keskiaikaishenkiset fantasiapidot Sauvon Ahtelan nuorisoleirialueella. Tapahtuma järjestettiin sittemmin myös vuosina 1993, 1995 ja 1997, osallistujamäärät kasvoivat ja ohjelma monipuolistui.

Vaatimattoman tuntuisesta ja hankalasta alustaan huolimatta Turussa aloitettu sf-seura ja sf-lehti toimivat esimerkkeinä muulle, parin vuoden sisällä heräävälle fandomille.

# 2.2. Seuroja perustetaan ympäri maata

Scifi elää Suomessa melkoista nousukautta. Kirjoja ilmestyy niin ettei paremmasta väliä, kerhoja syntyy ja Spinillekin on luvassa kilpailijoita.^[14]

Näin kirjoitettiin vuoden 1981 ensimmäisen Spinin pääkirjoituksessa. Vuosikymmenen vaihde merkitsi suomalaisen sf-harrastustoiminnan todellista heräämistä, ja se tapahtui samanaikaisesti eri puolilla maata. Tampereen Science Fiction Seura perustettiin 11.12.1979, puheenjohtajanaan Matti Rosvall.^[15] Ensimmäinen Portti-lehti ilmestyi Raimo Nikkosen toimittamana tammikuussa 1982. Tuolloin jäseniä seuralla oli noin 50. Portti julkaisi heti ensimmäisestä vuodestaan lähtien suomalaisten novellien ohella myös käännettyjä novelleja, ja vuosien kuluessa se paisui yli satasivuiseksi julkaisuksi.^[16]

Helsingissä harrastustoiminta lähti liikkeelle Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan suunnalta, jossa oli ruvettu pohtimaan mahdollisuuksia julkaista suomeksi käännettyä tieteiskirjallisuutta. Seuran Tähdet ja avaruus ‑lehdessä todettiin vuonna 1979, että scifi on muualla maailmassa hyvin suosittua, ja että viime aikoina kiinnostus siihen näyttää Suomessakin kasvaneen. Ilmoitettiin tutkittavan mahdollisuuksia scifin julkaisemiseen, ja peräänkuulutettiin lukijoilta tietoa suomeksi julkaistusta tieteiskirjallisuudesta.^[17] Tähdet ja avaruus-lehdessä oli suoritettiin kysely siitä, mitä kirjoja lukijat haluaisivat käännettävän. Etsittiin myös käännöstaitoisia ihmisiä kääntämään näitä kirjoja. Tarkoituksena oli tarjota hyvää tieteiskirjallisuutta kohtuuhinnalla sekä saada nuoria kirjallisuuden avulla kiinnostumaan luonnontieteistä.^[18]

Seuraavana vuonna kirjaprojekti tuotti markkinoille ensimmäisen kirjan, Robert A. Heinleinin romaanin nimeltä Panoksena tulevaisuus, ja lehdessä aloitettiin julkaisemaan science fiction ‑palstaa, joka sisälsi kirja-arvosteluja ja yleistä scifiin liittyvää asiaa.^[19] Syksyllä 1980 perustettu Ursan sf-klubi aloitti myös oman science fiction ‑lehden julkaisun vuonna 1981.^[20] Lehden nimeksi tuli nimikilpailun tuloksena Aikakone, ja sen päätoimittajana aloitti Jari Koponen, joka oli jo kirjoittanut Tähdet ja avaruus ‑lehden scifi-palstaa. Tähdet ja avaruus ‑lehden science fiction ‑palsta hiipui Aikakoneen jälkeen pelkiksi kirja-arvosteluiksi ja kuihtui vähitellen pois 80-luvun puolivälin jälkeen. Ursan sf-klubin toiminta jäi lähinnä Aikakoneeseen ja sen postitustalkoisiin. Yleisötilaisuuksienkin järjestämistä oli kokeiltu, mutta ne jätettiin pois yleisön vähyyden vuoksi.^[21] Tosin vuonna 1983 klubi järjesti Helsingissä kirjoittajakurssin.

Aikakoneen linja oli asiapitoinen, ja vuodesta 1983 lähtien lehdessä ruvettiin julkaisemaan myös tiedepalstaa. Sitä kirjoitti Kari Enqvist, ja tarkoituksena oli käsitellä pääasiassa luonnontieteen alan ilmiöitä, jotka jotenkin liittyisivät myös scifiin (tai olisivat muuten mielenkiintoisia).^[22] Lehdessä julkaistiin heti ensimmäisestä numerosta lähtien myös käännösnovelleja.

Vuonna 1986 lehden kohtaloa pohtinut Ursa harkitsi yhtenä vaihtoehtona jopa sen lakkauttamista kokonaan. Aikakone kuitenkin säilyi kun Juhani Hinkkanen otti päätoimittajan työn vastaan. Seuraavana vuonna lehden päätoimittajaksi tuli tamperelainen Leena Peltonen, joka oli siten ensimmäinen naispuolinen scifi-lehden toimittaja Suomessa. Lehden itsenäistymistä suunnitteleva toimituskunta otti yhteyttä Ursaan ja tiedusteli mahdollisuutta lunastaa lehden julkaisuoikeus itselleen, lehden julkaisua varten perustetulle Aikakone-yhdistykselle. Yllättäen Ursa sai toisenkin tarjouksen lehdestä, joka tuli tamperelaisen Portti-lehden päätoimittajalta, Raimo Nikkoselta. Vaikka Aikakone lopulta päätyi Aikakone ry:lle, Nikkosen sekaantuminen asiaan herätti katkeruutta, ja oli omiaan lisäämään Nikkosen ja muun fandomin välille syntynyttä kireyttä.^[23]

Helsingin näkyvimmäksi muodostunut scifi-toiminta sai alkunsa 80-luvun alussa Heinolassa, jossa 14-vuotias Tuomas Kilpi päätti ruveta julkaisemaan science fiction ‑lehteä, innoittajanaan juuri ilmestynyt Aikakone ja aiemmin luetut tieteiskirjat. Vuodenvaihteessa 1981/82 ilmestyi ensimmäinen Time and Space ‑lehti, jossa mukana olivat Kilven lisäksi tämän luokkatoverit Ari Ahola ja Hannu Lindberg.^[24] Kilpi kokeili syksyllä 1982 myös kuukausittain ilmestyvää scifijulkaisun tekoa. Kyseessä oli kaksipuolinen A3 moniste nimeltä Zig-Zug. Sen taival jäi kuitenkin lyhyeksi ja lehti lakkasi ilmestymästä muutaman numeron jälkeen.^[25] Kilpi ja Time and Spacen julkaisuun mukaan tullut helsinkiläinen Toni Jerrman toimittivat myös Time and Spacen erillisjulkaisut nimeltä Science fictionia ja Lisää science fictionia. Niiden sisältämät asiattomuudet, tekijöiden varsin erikoinen huumorintaju ja joihinkin henkilöihin kohdistetut loukkaavat huomautukset eivät miellyttäneet kaikkia, vaan aiheuttivat vastalauseita.^[26]

Syksyllä 1983 perustettiin Helsingin Science Fiction Seura, jonka lehtenä Time and Space muutti seuraavana vuonna nimensä Tähtivaeltajaksi. Päätoimittajana oli nyt Toni Jerrman, ja Tuomas Kilpi jättäytyi pois. Tähtivaeltajan linja jatkoi Time and Spacen omaperäistä tyyliä ja muotoutui varsin radikaaliksi ja laaja-alaiseksi. Se toi vahvasti näkyviin päätoimittajan omia mieltymyksiä ja erottui selkeästi muista scifi ‑lehdistä. Tähtivaeltaja otti myös tavaksi julkaista ns. röpötysraportteja, eli humalahuuruisia selostuksia fandom-tapahtumista, esim. juhlista, coneista ja matkoista.

Tähtivaeltajan lukijakunta mitä ilmeisimmin piti röpötyksestä – esimerkiksi vuoden 1988 ensimmäisessä numerossa julkaistun lukijaäänestyksen tulosten mukaan kaksi suosituinta artikkelia olivat Jerrmanin kirjoittamat selostukset vuoden 1987 Conspiracy-tapahtumasta ja Contact-matkasta Ruotsiin.^[27] Röpötyksestä huolimatta Tähtivaeltajassa julkaistut vakavat asia-artikkelit edustivat korkeaa tasoa.

Myös suomalaiset science fiction ‑kirjoittajat saivat oman yhdistyksensä. Useita tieteisnovelleja kirjoittanut Veikko Rekunen kirjoitti vuodesta 1983 lähtien Aikakoneeseen kirjoittajapalstaa ja perusti kirjoittajaringin tieteisnovellien kirjoittamisesta kiinnostuneille. Heinäkuussa 1984 pidettiin 15 hengen voimalla tieteiskirjoittajien yhdistyksen perustava kokous Turussa. Tamperetta lukuunottamatta kaikki muut suuret scifi-seurat ja ‑lehdet olivat edustettuina.

Seuran nimeksi tuli Suomen Science Fiction ‑kirjoittajien yhdistys. Myöhemmin nimi tarkennettiin Suomen Tieteiskirjoittajat ry:ksi (STK) Tarkoituksena oli mm. parantaa suomalaisen tieteiskirjallisuuden tasoa, kouluttaa tieteiskirjailijoita, pyrkiä tekemään suomalaista tieteiskirjallisuutta tunnetuksi sekä koti- että ulkomailla. Yhdistyksen lehti sai nimen Kosmoskynä, ja se muodostui eräänlaiseksi fandomin keskustelufoorumiksi. Kirjailijoiden kouluttamiseksi yhdistys aloitti vuonna 1986 koulutustilaisuuksien järjestämisen.^[28]

Ennen STK:n perustamistakin oli tieteiskirjoittajille jo ennätetty järjestää koulutusta. Tällainen tilaisuus oli ollut syksyllä 1983 Ursan sf-klubin järjestämä ilmainen kaksipäiväinen koulutustilaisuus Helsingin Säätytalolla. Tapahtuman ohjelmasta vastasivat mm. WSOY:n edustaja Olavi Paavilainen, Ritva-Liisa Pilhjerta Helsingin yliopistolta ja Veikko Rekunen.^[29]

Myös muualla päin maata, Turku–Tampere–Helsinki-akselin ulkopuolella, syntyi scifi ‑yhdistyksiä. Oulussa oli itse asiassa perustettu Yliopiston Science Fiction Kerho jo syksyllä 1982,^[30] mutta tästä seurasta ei kuitenkaan sen koomin paljoa kuultu. Vuonna 1992 Ouluun perustettiin uusi seura, Polaris. Seuran julkaisun nimeksi tuli Mytago. Lahden seura aloitti toimintansa 1988, ja sen lehden nimi oli Jäkäl’aarre.^[31] Kuopioon syntyi sf-seura vuonna 1993. Seura ryhtyi julkaisemaan omaa lehteään, Kalaksikukkoa, sähköisessä muodossa perinteisen paperilehden sijaan.^[32]

1980-luvun lopussa perustettiin yliopistojen yhteyteen scifi-seurat niin Jyväskylässä kuin Helsingissäkin. Helsingin Yliopiston Science Fiction klubi perustettiin syksyllä 1987 ja sen lehti, Marvin, näki päivänvalon keväällä 1988.^[33] Jyväskylän Yliopiston SF Klubi 42 aloitti toimintansa joulukuussa 1989. Vuonna 1993 syntyi Teknillisen korkeakoulun Spock’s Hut ‑niminen Star Trek ‑sarjaan keskittyvä seura Helsingissä, joka tosin myöhemmin laajensi kiinnostuksena piiriä myös Star Trekin ulkopuolelle. Turussa yliopiston yhteyteen, ylioppilaskunnan alajärjestöksi, perustettiin vuonna 1995 Turun yliopiston Tieteiskulttuurikabinetti.

Vaikka sf-lehdet julkaisivat runsaasti novelleja, syntyi vuonna 1986 Jyrki Ijäksen toimittama Ikaros-lehti, joka keskittyi pelkästään novellien julkaisemiseen. Lehti hiipui vähitellen 80-luvun lopussa ja lakkasi ilmestymästä. Vuonna 1987 ilmestyi ensimmäinen suomenruotsalainen scifi-lehti, nimeltään Enhörningen, jonka päätoimittaja oli myöhemmin myös Spiniä toimittanut Ben Roimola. Vuonna 1991 syntyi ensimmäinen fantasiaan keskittyvä lehti, Johanna Vainikaisen toimittama Legolas. Siitä tuli seuraavana vuonna perustetun Suomen Tolkien-seuran jäsenlehti. Vuonna 1991 perustettiin myös uutisiin keskittynyt science fiction ‑lehti nimeltä Finnzine.

Yhteistyö eri puolilla maata toimivien seurojen ja lehtien välillä ymmärrettiin pian tarpeelliseksi. Scifi-harrastajia oli loppujen lopuksi vielä varsin vähän, ja he asuivat eri puolilla maata. Jo vuonna 1981 Ursan sf ‑klubi sekä Turun ja Tampereen seurat olivat pitäneet neuvottelun Helsingissä, jossa oli mm. pohdittu yhteisen lehden tarpeellisuutta, joksi katsottiin soveltuvaksi parhaiten Ursan suunnittelema lehti. Sen lisäksi muut seurat voisivat edelleen julkaista fanzinejaan. Kukin seura jatkoi kuitenkin omillaan, eikä voimia loppujen lopuksi sittenkään yhdistetty yhteisen lehden taakse.^[34]

Eri scifi-seurojen ja ‑lehtien välisen yhteistyön parantamiseksi alettiin vuodesta 1986 lähtien järjestää vuosittaisia yhteistyökokouksia, joita kukin seura vuorollaan isännöi. Kokouksissa oli tarkoituksena yhdessä keskustella seurojen tulevaisuuden suunnitelmista, koordinoida tapahtumia päällekäisyyksien välttämiseksi jne. Minkäänlaisia sitovia päätöksiä kokoukset eivät voineet tehdä, mutta ne tarjosivat oivallisen tilaisuuden keskustelulle ja ideoinnille.^[35] Ensimmäinen yhteistyökokous pidettiin marraskuun alussa Turussa 1986. Seuraavan vuoden yhteistyökokouksessa Helsingissä pohdittiin jopa valtakunnallisen SF-liiton perustamista, mutta yksimielisesti todettiin, että sellaista ei tarvita, yhteistyökokoukset riittävät toistaiseksi.^[36]

# 2.3. Zombieita, miekkamiehiä, Vanhoja Herroja ja pehmoeläimiä – sekalaisia sisäpiirejä

Suurten, vakavampien lehtien ja seurojen lisäksi suomalaiseen fandomiin syntyi 80- ja 90-luvun vaihteessa monenlaisia pienempiä sisäpiirejä, jotka keskittyivät vaalimaan omaa (toisinaan varsin eriskummalliseltakin vaikuttavaa) asiaansa, ja tekivät sen myös usein pilke silmäkulmassa. 90-luvun puoliväliin tultaessa fandomista löytyi jo esimerkiksi miekkamiehiä, zombieita, Vanhoja Herroja ja pehmoeläimiä.

Vanhain Herrain Tieteiskirjallisuuden Nautiskelu Huone perustettiin lokakuussa 1989, ja sen tarkoituksena on vaalia tieteiskirjallisuuden harrastamisen perinteitä. Perustamisasiakirjan mukaan tällaisia ovat mm. alkoholijuomien nautiskelu, vapaamuotoinen keskustelu samanhenkisten ihmisten kanssa ja uusien sisäpiirien luominen. Jäseneksi pääsee ainoastaan kutsulla, ja jäsenen tulee mm. olla mies ja ollut mukana aktiivisessa tieteiskirjallisuuden harrastustoiminnassa vähintään viisi vuotta. Yhdistyksellä ei ole hallitusta, virallisia virkoja eikä jäsenmaksua, ja se kokoontuu aina kun siihen on sopiva tilaisuus. Mitään pöytäkirjoja ei kokouksista pidetä, sillä ”miehen sana riittää”.^[37] VHTNH on julkaissut mm. runoja ja novellikokoelman.

Vanhat Herrat ilmoittivat toimivansa vastapainona harrastustoimintaan tunkeutuneille ”epäterveille ilmiöille”, joista yhtenä esimerkkinä he mainitsivat naisvaltaistumisen. Suomalaiset naispuoliset sf-harrastajat toivatkin Kosmoskynässä ilmi mielipahansa Vanhojen Herrojen yhdistyksen säännöistä, lopettaen kirjoituksen toteamalla että ”pojat heittelevät sammakoita kivillä leikillään. Sammakot vain kuolevat tosissaan.” Kirjoituksessa kävi myös ilmi, että useat Vanhat Herrat olivat jo yrittäneet yksityisesti selitellä asiaa loukkaantuneille naisharrastajille.^[38]

Tammikuussa 1990 muutamat helsinkiläiset harrastajat perustivat Zombie-klubin, eli alipainoisten scifi-harrastajien ryhmän, jonka jäsenten painoindeksin on alitettava 19,42. Klubin nimikkoelokuvaksi määriteltiin Return of The Living Dead, nimikkojuomaksi lonkero ja klubin tarkoitukseksi mm. edistää terveitä elintapoja, vastustaa ylensyöntiä ja ruuan korkeita hintoja. Jos jäsenen paino muuttuu siten, että hän ylittää painoindeksin, joutuu hän eroamaan klubista.^[39] Keväällä 1990 Zombie-klubiin pyrki myös tamperelainen rotta nimeltä Nuppu Peltonen, mutta sen jäsenanomus hylättiin koska painoindeksi ei sovellu eläimiin. Sen sijaan Nuppu toivotettiin tervetulleeksi Zombie Fan-Klubiin, joka oli tarkoitettu ainoastaan eläimille.^[40]

Fantasia oli toki ollut alusta saakka mukana scifi-lehdissä, mutta sen merkitys kasvoi vuosikymmenen vaihteeseen tultaessa. Fantasiakirjallisuuden suosion lisäksi suuntaus näkyi mm. roolipelaamisen lisääntymisenä ja kiinnostuksena miekkoihin. Miekat tulivat Ben Roimolan ja Sami Toivosen mukana fandomiin 90-luvun vaihteessa, ja Fantasiapidoissa 1991 perustettiin ”salaisin menoin yöllä” Laulavan Terän Kehä kuuden fantasiasta, miekoista ja luonnosta kiinnostuneen ihmisen voimin.^[41]

Suomalaisen fandomin kirjavaan joukkoon mahtui jopa pehmoeläimiä, kuten Aikaconissa 1994 Universumin valtias ‑tittelistä taistellut Tonkka-gorilla.^[42] Vuoden 1987 Worldconissa puolestaan herätti huomiota Leena Peltosen pehmoeläin Kus-Kus Peltonen. Sen näkökulma Brightonin matkasta julkaistiin Kosmoskynässä vuonna 1988:

”– – Mutta kyllä minä solmin kansainvälisiä kontta-akteja vai mitä ne on, varmaan enemmän kuin kukaan muu. Minua, jolla on sateenkaaren väriset korvat, paijasi ainakin monta sataa ihmistä. – – Ja sitten oli fan-roomissa yhdellä kaverilla Kapteeni Kirk ‑paita, ja se näytti minulle vulcanuslaisen tervehdyksen kun minulla oli minun Spock-paita päällä. – –”^[43]

# 3. Tapahtumat: huviretkiä, coneja ja mafioita

Ensimmäinen säännölliseksi muodostunut sf-tapahtuma oli Tampereen Science Fiction Seuran järjestämä Huviretki tienpientareelle. Ideana oli viettää kesäinen päivä kaupungin lähellä sijaitsevassa Viikinsaaressa. Ohjelma oli vapaamuotoista, tarkoituksena oli syödä eväitä, juoda, jutella ja pitää pienet arpajaiset. Retki järjestettiin ensimmäistä kertaa heinäkuussa 1983.^[44]

Huviretken ohjelma pysyi vuodesta toiseen hyvin samankaltaisena, aina arpajaisia myöten. 80-luvun lopussa innostuttiin myös pelaamaan jalkapalloa, joukkueilla Turku vastaan Helsinki (tai muu Suomi). Tosin Turun joukkueessa oli useita ei-turkulaisia vahvistuksia. Pelaaminen tapahtui toisinaan varsin omaperäisellä tyylillä, kun helsinkiläisten joukkueen jäsenistä jotkut juoksentelivat kentällä olutpullojen kanssa.^[45] 90-luvulla sai alkunsa toinen kesäinen fandom-perinne: helsinkiläisten järjestämä retki Suomenlinnaan.

# 3.1. Turusta King-Conin kautta Tamconiin

Suomen ensimmäinen varsinainen science fiction ‑kongressi eli con – King Con – järjestettiin 1982 Helsingissä. Se ei kuitenkaan ollut ensimmäinen isompi scifi-tapahtuma, sillä jo vuonna 1969 (23.–28.3.) Turun yliopistolla järjestettiin Tieteen popularisoinnin päivien yhteydessä Science fiction ‑tapahtuma. Vaikka niiden ideointi olikin tapahtunut toisistaan riippumatta, ne päätettiin järjestää samanaikaisesti monien yhdistävien piirteiden vuoksi. Kumpikin oli lähtöisin Turun yliopiston piiristä: Tieteen popularisoinnin järjestivät alayhdistykset Synapsi, Nabla ja Kemistit, ja scifitapahtuman puolestaan TYY. Scifi-tapahtuman idea oli varsinaisesti Jorma Pihan, joka tuolloin vastasi TYYn kulttuuriasioista.

Tapahtumaan kuului elokuvasarja, sarjakuva- ja kirjallisuusnäyttely sekä esitelmiä. Elokuvat esitettiin teatteri Bostonissa, ja ne olivat King Kong, Tri T:n 5000 sormea, Ensimmäiset miehet kuussa, Invaders from Mars, ja Fantastinen matka. Pertti Jotuni esitelmöitsi tieteiskirjallisuudesta ja todellisuudesta tiedon näkökulmasta tarkasteltuna, Kalevi Nyytäjä tieteiskirjallisuudesta ja sen kirjallisesta merkityksestä, sekä Juha Manninen tieteisromaanista teknostruktuurin proletaarin kirjallisuutena.^[46]

Ensimmäinen Suomessa järjestetty varsinainen con oli ruotsalaisen scifi-kirjailija Sam J. Lundwallin ja suomalaisen Tom Ölanderin järjestämä tapahtuma nimeltä King-Con, joka pidettiin 28.–31.5.1982. Lundwall halusi järjestää uudentyyppisen scifi-kongressin, joka tapahtuisi laivalla ja jatkuisi sitten Helsingissä. Helsingin hän valitsi määränpääksi siksi, että tiesi scifi-harrastuksen olevan Suomessa kasvamassa. Järjestelyt hoiti kuusihenkinen kongressitoimikunta, jonka ainoana suomalaisena jäsenenä oli Tom Ölander.

Tapahtuman kunniavieraina olivat kirjailija Harry Harrison ja hollantilainen taiteilija Karel Thole^[47]. Tholen mukaantulo oli yllätys – hän oli sattunut lukemaan ilmoituksen tapahtumasta ja päätti lähteä mukaan. Tapahtuman ohjelma oli tyypillinen scifi-conin ohjelma: se sisälsi elokuvia, esitelmiä ja näyttelyitä. Elokuvia lukuunottamatta tilaisuus oli ilmainen, ja se pidettiin Vanhalla ylioppilastalolla. Illalla järjestettiin maksullinen kongressi-illallinen ravintola Fenniassa.

Ruotsinlaivalla oli mukana noin 40 osaanottajaa, joista vain kolme oli suomalaisia. Helsingissä elokuvia Capricorn One, Vaarojen planeetta, Ruusujen aika, Musta Aukko seurasi noin 150 katsojaa. Ohjelma pidettiin englanniksi, ja sitä seurasi yli sata kuulijaa. Aiheina oli mm. paneelikeskustelu sf-fandomin tulevaisuudesta, Veikko Rekusen esitelmä suomalaisesta science fictionista, ruotsalaisten kertomus omasta fandomistaan sekä Harrisonin ja Lundwallin esitelmä kirjailijaelämästä. Noin tuhannen ihmisen arvioitiin tutustuneen näyttelyyn, monet lienevät olleet satunnaisia ohikulkijoita. Tapahtuma sai runsaasti julkisuutta lehdistössä, radiossa ja jopa televisiouutisissa.^[48]

Kesällä 1983 järjesti Kansanvalistusseura Orivedellä kolmipäiväisen sf-tapahtuman, johon otti osaa 26 henkilöä, joista tosin kymmenen oli tilaisuuden esiintyjiä. Orivedellä puhuttiin myyteistä ja utopioista, sf-kirjallisuuden historiasta, luonnontieteiden ja scifin suhteista, fandomista, scifin kirjoittamisesta, sen kääntämisen ongelmista ja tieteiselokuvan historiasta.^[49] Tilaisuuteen kuuluivat osana myös ravintolaillanvietot ja elokuvat. Tilaisuus oli varsin kallis, hinta oli majoituksesta riippuen 500–600 markkaa.^[50]

Ensimmäinen täysin suomalaisin voimin järjestetty con oli tamperelainen Tamcon, heinäkuussa 1985. Ajatus siihen oli heitetty edellisen kesän huviretkellä. Tapahtumasta tuli kolmipäiväinen ja siihen osallistui hieman alle sata henkilöä. Ensimmäisenä päivänä ohjelmassa oli elokuvia (Zardoz, Der Golem ja Muutostiloja), laivaristeily Viikinsaareen ja illanviettoa ravintola Tillikassa. Lauantaina Amurin koululla pidettiin kuusi esitelmää, esitettiin muutama elokuva ja illalla oli jälleen ravintolailta. Esitelmien aiheina oli mm. maailmankaikkeuden synty, naiset scifissä ja fandom. Sunnuntaina koululla pidettiin vielä paneelikeskustelu ja päätösohjelmanumerona oli Särkänniemessä planetaarioesitys. Ainoa ulkomainen vieras oli ruotsalainen sf-harrastaja Ahrvid Engholm.^[51]

# 3.2. Finncon, Aikacon ja Jyväskylän Kesä

Vakiintuneimmaksi suomalaiseksi sf-kongressi-muodoksi muotoutui Finncon. Ensimmäinen Finncon järjestettiin 23.–25.5.1986 Helsingissä, Vanhalla Ylioppilastalolla. Idea oli Tom Ölanderin, joka halusi järjestää Suomeen todella suuren conin. Sen suunnittelu aloitettiin syksyllä 1985, ja järjestäjinä olivat Helsingin ja Turun scifi-seurat, Ölander, Suomen Tieteiskirjoittajat ja Suomen Sarjakuvaseura. Itse asiassa ajatus Finnconista oli esitetty jo tammikuussa 1985 pidetyssä Suuressa Scifi-keskustelussa, joka järjestettiin muutamien aktiiviharrastajien toimesta Helsingissä. Keskustelun aikana Toni Jerrman esitti, että olisi asiallista järjestää con kaikkien seurojen yhteistyönä, jolloin Juhani Hinkkanen totesi, että vuotuinen Finncon pitäisi olla olemassa. Koska kaikilla seuroilla oli niin vähän aktiiveja, olisi yhteistyö välttämätöntä.^[52]

Toisin kuin kaikki sitä seuraavat Finnconit, vuoden 1986 tapahtuma oli myös maksullinen, kolmen päivän kortin hintana oli 170 markkaa, johon sisältyi myös neljä elokuvaa. Ulkomainen kunniavieras oli Brian W. Aldiss. Mukana oli myös Sam J. Lundwall. Conin järjestäjät olivat ottaneet yhteyttä myös neuvostoliittolaisiin tieteiskirjailijoihin Arkadi ja Boris Strugatskiin, mutta nämä eivät päässeet tulemaan.^[53]

Finncon 86 ohjelmaan kuului kirja- ja lehtinäyttely, erilaisten scifi-tuotteiden myyntiä, huutokauppa, taidenäyttely, elokuvia^[54], esitelmiä, paneelikeskusteluja ja arpajaiset. Esitelmien aiheina olivat mm. science fiction ja politiikka, mytologiat ja fantasiat, sarjakuvat, sekä avaruus ihmiskunnan tulevaisuutena.^[55]

Finncon-toimikunnan jäsen Harri Haarikko totesi jälkeenpäin Spinissä seuraavasti:

– – Mutta sanokaa minun sanoneen, että kuluu ainakin kymmenen vuotta, ennen kuin Suomessa järjestetään seuraava yhtä laaja science fiction ‑tapahtuma. Joten jos ette olleet Finnconissa, syyttäkää itseänne! – –^[56]

Kului kuitenkin vain kolme vuotta, ja vuorossa oli uusi Finncon. Nyt oli päätetty, että Finnconin tulee aina olla ilmainen, jonne on vapaa pääsy kaikilla asiasta kiinnostuneilla. Tapahtuman pitoaika siirrettiin myös keväästä elokuuhun.

Finnconeja järjestettiin vuosikymmenen vaihteen jälkeen kahden vuoden välein: 1991, 1993, 1995 ja 1997.^[57] Kaikki ne pidettiin Helsingissä, lukuunottamatta vuoden 1995 tapahtumaa, joka järjestettiin Jyväskylässä. Talvella 1994 Aikakone ry. järjesti Tampereella maksullisen conin, Aikaconin. Sen tarkoituksena oli nimenomaan keskittyä scifi-kirjallisuuteen, ja jättää lieveilmiöt vähemmälle huomiolle. Aikaconin ulkomainen kunniavieras oli englantilainen Ian Watson. Tapahtuman osaanottajamäärä jäi kuitenkin varsin vähäiseksi, todennäköisesti juuri maksullisuuden vuoksi.^[58]

Vuonna 1991 Jyväskylässä yhdistettiin science fiction ‑aiheinen ohjelma Jyväskylän Kesä ‑kulttuuritapahtumaan seuraavien viiden vuoden ajaksi, mikä merkitsi sitä, että Jyväskylän kesä –tapahtuman yhtenä osana oli scifi-aiheinen ohjelmakokonaisuus. Vaikka Jyväskylän kesätapahtumia ei varsinaisesti kutsuttukaan coneiksi, eivät ne juuri näistä eronneet. Paikalla oli joka vuosi myös ulkomainen kunniavieras. Vuonna 1995 päätettiin järjestää Jyväskylän kesän yhteyteen varsinainen Finncon, jonka kunniavieraina olivat Bruce Sterling, Vonda McIntyre ja Storm Constantine. Pääjärjestäjänä toimi Jyväskylän Science Fiction Seura 42, mutta apua saatiin myös Helsingistä ja Aikakone ry:ltä.^[59]

King-Conissa olivat mukana jo kaikki myöhemmin vakiintuneiksi muodostuvat suomalaisen science fiction ‑kongressin olennaisimmat piirteet – esitelmät, elokuvat, näyttelyt ja illanvietto. Se, mikä muuttui ajan kuluessa, oli osaanottajamäärän kasvu. Esimerkiksi Finncon 91:ssä oli jo noin 4000 kävijää viikonlopun aikana.^[60] Myös rinnakkaisohjelmat tulivat jäädäkseen. Suomalaisessa mittakaavassa rinnakkaisohjelmien määrä on kuitenkin aina ollut varsin pieni, verrattuna ulkomaisten vastaaviin, kymmeneenkin rinnakkaiseen ohjelmaan. Tamcon oli ainoa suomalainen con, jossa ei ole ollut varsinaista ulkomaista kirjailijakunniavierasta. Muissa suomalaisissa coneissa (tai Jyväskylän sf-kesässä) käyneitä vieraita ovat aikaisemmin mainittujen lisäksi esimerkiksi Terry Pratchett, Bryan Talbot, John Brunner, Iain Banks, Robert Holdstock, Ian McDonald ja Norman Spinrad.

Suomalaisten scifi-conien ohjelma ja tarjonta pysytteli varsin samankaltaisena vuodesta toiseen. Mukaan tosin tuli vähitellen enemmän scifiä sivuavaa toimintaa, esim. roolipelejä. Kun aikaisemmin ainoat myyntiartikkelit olivat pääasiassa lehdet ja kirjat, mukaan on tullut enemmän ns. scifi-tavaraa, esimerkiksi elokuviin liittyviä oheistuotteita, kuten t-paitoja ja julisteita.

Conit antoivat harrastajille tilaisuuden kokoontua yhteen eri puolilta maahan yhteisen harrastuksen parissa. Suuritöisiä ja kalliita coneja järjestettiin kuitenkin varsin harvoin. Vaikka 90-luvulla Finncon-instituutio alkoikin jo näyttää jatkuvalta ja vakiintuneelta, oli con 80-luvulla vielä ennemminkin poikkeustapaus, eikä seuraavasta ollut varmuutta. Ainoa säännöllisesti vuosittain scifi-väen yhteen keräävä tapahtuma oli Tampereen Huviretki Viikinsaareen.

# 3.3. Mafiaillat

Vuoden 1987 tammikuussa alkoivat ns. mafiaillat, jotka olivat vallankumouksellinen uudistus suomalaisessa fandomissa. Idea sai alkunsa Helsingissä, jossa harrastajat alkoivat kokoontua joka toinen torstai ravintola Kantakrouviin iltaa viettämään. Illanviettoa ryhdyttiin kutsumaan Mafiaksi. Tämänkaltainen toiminta antoi mahdollisuuden fandomin tiivistymiselle, säännölliselle yhteydenpidolle, ja se helpotti uusien ihmisten mukaan tuloa.

Mafiat levisivät vuosikymmenen vaihteessa myös muihin kaupunkeihin, kuten Tampereelle, Turkuun, Lahteen, Jyväskylään, Ouluun ja Kuopioon.^[61]

Helsingin mafia joutui jo seuraavana vuonna vaihtamaan kokoontumispaikkaansa, kun ravintola Kantakrouvi lopetti scifi-joukon erivapaudet, joihin kuuluivat ilmeisesti pukeutuminen, keskustelu pöytien ylitse ja postikorttien saapuminen Kantiksen Mafialle ravintolan osoitteeseen.^[62]

Muualla maailmassa scifi-fandomiin kuuluu olennaisena osana sekalaisten pienten fanzine-lehtien teko, joiden taso yleensä on kovin kirjavaa. Suomessa suuria lehtiä tehtiin kuitenkin pääasiassa varsin vakavalla mielellä ja niiden taso pyrittiin säilyttämään korkeana. (Joitain pienempiä scifi-lehtiä, kuten Marvinia voidaan kyllä tosin kutsua myös fanzineiksi.) Muutaman helsinkiläisen harrastajan tekemä sisäpiirijutuilla täytetty Mundane sen sijaan lähti liikkeelle railakkaalla huumorimielellä 80-luvun loppupuolella. Se oli parin sivun kokoinen lehdykkä, jonka tarkoituksena oli ilmestyä Kantiksen mafiailtoina pari kertaa kuussa.

# 4. ”Wonderful Finnish people!”^[63] – Yhteydet ulkomaille

Suomen fandom ylläpiti yhteyksiä ulkomaille alusta saakka. King-Con järjestettiin ruotsalaisten avulla ja vuonna 1983 ilmestyi ensimmäinen englanninkieleinen scifi-lehti, jonka tarkoitus oli tehdä suomalaista harrastusta tunnetuksi myös maan rajojen ulkopuolella. Lehti oli nimeltään Universal Mind, ja sen takana olivat Toni Jerrman ja Tuomas Kilpi. Yksittäiset harrastajat olivat toki vierailleet ulkomaisissa tapahtumissa jo kauan, mutta 80-luvun loppupuolella alettiin Suomesta lähteä myös joukolla ulkomaisiin scifi-coneihin.

80-luvun lopussa ja 90-luvulla onnistuttiin saamaan scifi-conien suurin instanssi, Worldcon, Eurooppaan peräti kolme kertaa. Nämä olivat Conspiracy 1987 Brightonissa Englannissa, Confiction Haagissa Hollannissa 1990, ja Intersection 1995 Glasgowssa, Skotlannissa. Suomalaisten edustus oli väkilukuun suhteutettuna varsin runsasta. Haagissa esimerkiksi oli jo noin 100 ihmistä Suomesta. Suomalaisia oli siten 2500 osallistujan joukossa lähes yhtä paljon kuin muita pohjoismaalaisia yhteensä.^[64]

Suomalaista fandomia tehtiin tunnetuksi englanninkielisillä julkaisuilla, Brightonissa levitettiin Feast of Friends ‑lehteä ja Haagissa Kosmoskynän conia varten englanniksi kirjoitettua numeroa. Näissä esiteltiin suomalaista fandomia, sen historiaa ja luonnetta, sekä julkaistiin muutama suomalainen scifi-novelli. Suomalaisharrastajien keskuudessa vallitseva varsin yleinen persous alkoholille tuotiin myös esille. Feast of Friendsissä todettiin suomalaisista harrastajista mm. seuraavaa:

Confictionissa Haagissa 1990 suomalaiset noterattiin myös conin tunnistusoppaassa seuraavasti:

heitä on paljon, he pukeutuvat mustaan, he juovat kaljaa ja he istuvat fan-roomin lattialla – –^[66]

Suomalaiset näkyivät myös pienemmissä kongresseissa. Eurocon Budapestissä vuonna 1988 oli vain alle sadan osallistujan tapahtuma, jonka järjestelyt olivat melkoista kaaosta. Noin 25 paikalle saapunutta suomalaista fania sen sijaan kunnostautui:

– – Niin ensimmäisenä kuin kaikkina muinakin päivinä suomalaiset muodostivat con-osallistujien virkeimmän ja fanmaisimman porukan. Istuimme parin pöydän ääressä, kittasimme kaljaa ja keskustelimme scifistä ja vähän muustakin. Ei siis ihmekään, että John Brunner iskeytyi heti alusta pitäen seuraamme, kuten vähän väliä muutkin conin ei-unkarilaiset osanottajat – –^[67]

Keväällä 1987 tehtiin retki Tukholmaan, tapaamaan ruotsalaisia scifi-harrastajia. Idea oli syntynyt vuoden 1986 yhteistyökokouksessa, ja käytännössä Turun seura organisoi matkan, jolle lähti 24 innokasta. Matkalla annettiin Suomen tieteiskirjoittajien Kosmoskynä-palkinto Tom Ölanderille. Samalla luovutettiin uusi Kosmoskumipalkinto vuoden merkittävimmästä Kosmoskynä -lehdessä olleesta kirjoituksesta, ja sen sai tamperelainen Johanna Sinisalo.

Tapaaminen järjestettiin tukholmalaisen scifi-harrastaja Ahrvid Engholmin kotona, jossa riehakas meno jatkui aamuun saakka. Vapaamuotoisen keskustelun ohella yön aikana pidettiin sekavahko paneelikeskustelu, katseltiin elokuvia videolta, syötiin, juotiin, laulettiin yhteislauluja, sekä pelattiin Suomen voittoon päättynyt pöytäjääkiekko-ottelu. Ruotsalaisia oli paikalla varsin vähän, vain noin parikymmentä. Paluumatkalla ryhmälle oli varattu kokoustilat, jossa katsottiin elokuvia ja pidettiin huutokauppa. Yksi elokuvista oli kulttielokuva The Rocky Horror Picture Show, joka katsottiin lopulta toisenkin kerran, jolloin ihmiset innostuivat jo tanssimaan ja laulamaan elokuvan mukana. RHPS:stä tuli pian matkan jälkeen varsinkin Helsingin fandompiirissä erittäin suosittu.^[68]

Jo saman vuoden yhteistyökokouksessa pohdittiin vastaavanlaisen tapahtuman järjestämistä Helsingissä. Myös TSFS tarjoutui myös järjestämään uuden matkan vuoden 1988 keväällä.^[69] Kummastakaan suunnitelmasta ei kuitenkaan tullut mitään, ja seuraava Contact ‑matka Engholmin luokse järjestettiin (turkulaisten toimesta) vasta alkuvuodesta 1997.

# 5. Palkinnot

Samoin kuin ulkomailla, myös Suomalaiseen science fiction ‑harrastustoimintaan kuuluvat erilaiset palkinnot. Vanhin ja tärkein on TSFS:n jakama Atorox^[70] kunkin vuoden parhaalle suomalaiselle tieteis- tai fantasianovellille. Ensimmäistä kertaa se jaettiin 14.5.1983, vuoden 1982 parhaalle novellille. Tuomaristona olivat Turun ja Tampereen seurojen raadit sekä Oulun sf-seuran edustaja. Kilvassa oli mukana 54 novellia, ja voittajaksi selviytyi Antti Oikarisen novelli nimeltä Jumalten vuori, joka oli julkaistu Portin numerossa 4/82. Alunperin palkinto olisi voitu jakaa myös sarjakuvalle, mutta tästä luovuttiin myöhemmin.^[71]

Atorox on kunnianosoitus jännitys- ja tieteiskirjallisuuden suomalaiselle uranuurtajalle Aarne Haapakoskelle (1904–1961) ja se on saanut nimensä Haapakosken Atorox-robotin mukaan. Palkintona annettava patsas on myös Atorox-robotin pään mallinen.^[72] Palkintoraatiin pyrittiin saamaan kattava edustus suomalaisesta sf -fandomista, mutta se ei aina onnistunut, varsinkin Tampereen seura jättäytyi välillä pois raadista. Eniten Atorox-voittoja on kerännyt tamperelainen Johanna Sinisalo, peräti kuusi kertaa.

Toinen suurempi palkinto on Helsingin seuran jakama Tähtivaeltaja-palkinto, joka annetaan vuosittain parhaalle suomeksi julkaistulle science fiction ‑kirjalle. Raatiin kuuluvat eri seuroista kutsutut asiantuntijajäsenet. Ensimmäinen Tähtivaeltaja-palkinto luovutettiin 1986 edellisenä vuonna julkaistulle Cordwainer Smithin Planeetta nimeltä Shajol ‑novellikokoelmalle. Palkinnon yhteydessä otettiin alusta alkaen tavaksi luovuttaa myös kustantajille raadin laatima lista suomennettaviksi ehdotettavista kirjoista.^[73]

Tieteiskirjoittajien yhdistys perusti myös omat palkintonsa: Kosmoskynän ja Kosmoskumin. Kosmoskynä on tunnustuspalkinto sf-harrastuksen ansiokkaasta edistämisestä. Sitä ei ole pakko jakaa joka vuosi, vaan se voidaan myöntää silloin kuin STK:n hallitus katsoo sen aiheelliseksi. Kosmoskumin puolestaan voi saada erityistä keskustelua ja huomiota herättäneestä Kosmoskynä-lehdessä julkaistusta kirjoituksesta. Kosmoskynä-palkinto jaettiin ensimmäisen kerran Tamconissa, jolloin palkinnon sai Kari Mäentaka. Johanna Sinisalo puolestaan sai ensimmäisen Kosmoskumin 1987.^[74]

Tampereen Science Fiction Seura ryhtyi myös jakamaan 1980-luvun puolessa välissä omia Portti-palkintojaan lukijaäänestyksen voittaneille suomalaisille tieteis/fantasianovelleille, artikkeleille ja kirjoille.^[75] 90-luvulla myös oululaiset ryhtyivät jakamaan Lumimiespalkintoaan, jossa on useita erilaisia kategorioita, osa vuosittain vaihtuvia. Vuonna 1993 jaettiin ensimmäiset lumimiehet, joita oli kymmenen kappaletta.^[76]

# 6. Fandomin kasvukipuja

Ensimmäinen murheenaihe oli toiminnan alkaessa sen asema. Scifi-harrastajia tuntui olevan kovin vähän, ja näiden yhteenkerääminen oli ongelmallista. Seurat painiskelivat taloudellisissa ongelmissa, ja esiintyi myös vaikeuksia keksiä sopivaa, kaikkia kiinnostavaa ohjelmaa. Jo reilusti ennen 80-luvun puoltaväliä alkoi esiintyä ristiriitaisia mielipiteitä siitä, millaista fandomin tulisi olla: pitäisikö sen olla vakavaa kirjallisuuden harrastamista vai kevyttä huvittelua kaljatuopin ääressä. Kaikki eivät olleet tyytyväisiä fandomille tyypillisten piirteiden leviämiseen myös Suomen harrastajien keskuuteen.^[77]

80-luvun lopussa näytettiin tulleen fandomin huippuhetkeen: harrastajille oli tarjolla säännöllisiä tapaamisia, oltiin saatu kansainvälisiä vaikutteita, lehtiä ilmestyi runsaasti, mafiat toivat uutta väkeä piireihin.^[78] Toisaalta jo tuolloin oli näkyvissä väsähtämistä, uusien ideoiden puuttumista ja sukupolven vaihdoksen tärkeys suomalaisen fandomin säilymisen kannalta.^[79] Monista positiivisista aikaansaannoksistaan huolimatta myös mafiatoiminta sai pian osakseen kritiikkiä:

– – Entäs sitten Kannaksen mafia, tuo suomalaisen fandomin voiman näyte? Joka toinen torstai samat naamat kokoontuvat ryyppäämään yhdessä. Jos erittäin hyvä tuuri käy, voi kuulla jonkun jopa mainitsevan jotain scifiin liittyvää. Enemmän kiinnostuststa herättää kuitenkin flipperi, biljardi ja tietysti alkoholipitoiset juomat. – –

Näin pohti Kosmoskynän yleisönosastolla Marko Jerrman vuonna 1990. Hän jatkoi muistuttamalla, että mafia nimenomaan luotiin scifistien tapaamista ja uusien ihmisten mukaantuloa varten. Nykyään kuitenkin sisäpiiriytymisen vuoksi uusien oli hyvin hankalaa päästä mukaan. Ongelmina Jerrman näki myös sen, että kauhu ja fantasia söivät scifin osuutta niin lehdissä, puheissa kuin kirjoissakin. Aktiiveja oli liian vähän, aina samat henkilöt puuhaamassa tapahtumia. Fandomissa vallitsi harvainvalta ja pysähtyneisyyden kausi, jota vähän heitteli gurujen keskinäiset erimielisyydet.^[80]

Samassa lehdessä myös Juha Salminen murehti fandomin nykytilaa ja totesi, että huippu oli saavutettu. Lehdet ilmestyvät laajalevikkisinä ja laadukkaina, suomalaiset osallistuvat niin koti- kuin ulkomaidenkin scifi-tapahtumiin, julkaisukanavia riitti. Mutta,

– – poissa on fandomin alkuaikojen innostus, kun vielä olimme muun kulttuurielämän vieroksumia – – Fandom on yhä näkyvämmin jakautunut eripuraisiin leireihin, joiden energia menee toisten solvamiseen eikä harrastuksen edistämiseen. – – alkujaan asetetut tavoitteet on pitkälti saavutettu. Olen sitä mieltä, että nykyisellään fandomia ei enää tarvita. On eri asia, jos samanhenkiset haluavat viettää aikaansa oluen ääressä ja kutsua sitä scifi-fandomiksi…

Pessimistisistä mielipiteistä huolimatta suomalainen scifi-fandom selviytyi 80- ja 90-luvun vaihteen ”kriisivaiheen” ylitse. Kauhu, fantasia, eivätkä edes roolipelit lopultakaan syösseet science fictionia unohduksiin, vaikkakin selvästi pirstoivat scifi-harrastuksen kenttää. Ilmeisesti kyseessä olivat myös jonkinlaiset sopeutumisongelmat, kun aikaisemmat tavoitteet näytettiin saadun toteutetuiksi ja uusia ei ollut näkyvissä. Uusia aktiiveja ei ilmaantunut tarpeeksi, ja osa ”vanhoista parroista” alkoi väsyä fandomiin. Vuonna 1991 Johanna Sinisalo kirjoitti Kosmoskynään kehoittaen harrastajia kuitenkin kerrankin olemaan tyytyväisiä, ainakin edes hetken verran:

– – Mietitäänpä kaikki sitä tilannetta, mikä vallitsi Suomessa sf:n saralla kymmenen vuotta sitten, ja mikä kaikki on muuttunut parempaan suuntaan. Erinomaiset lehtemme, käännöskirjojen määrä ja taso, kotimaisen kirjoittajapolven huima kehitys, conit, sf:n saama objektiivinen julkisuus, kansainvälistyminen…– –^[81]

# 7. Lopuksi

Järjestäytynyt suomalainen science fiction ‑fandom alkoi vuonna 1976 Turun Science Fiction Seuran perustamisen myötä. 1980-luvun alussa järjestäytynyt sf-harrastus heräsi myös muualla maassa ja uusia seuroja ja lehtiä syntyi nopealla vauhdilla. Neljä suurta: Spin, Tähtivaeltaja, Portti ja Aikakone olivat koko vuosikymmenen ajan suurimmat ja keskeimmät lehdet. Unohtaa ei myöskään sovi Kosmoskynää, fandomin keskustelufoorumia ja tieteiskirjoittajien ”luokkahuonetta”. Näiden lisäksi ilmaantui useita pienempiä lehtiä, joista monet ilmestyivät epäsäännöllisesti ja hiljalleen katosivat innostuksen lopahdettua.

Lehtien ja seurojen lisäksi kolmas keskeinen fandomin piirre, erilaiset suuremmat ja pienemmät tapahtumat juurtuivat suomalaiseen sf-fandomiin 80-luvun kuluessa. Yllättävän varhaisessa vaiheessa olivat jo kaikki conien peruspiirteet olemassa ja toiminnassa. Con-muodon valtaväyläksi kehittyi nimenomaan sisäänpääsyltään ilmainen tapahtuma, mikä on varsin erikoista kansainvälisiin coneihin verrattuna. Mitä ilmeisimmin suomalainen fandom on niin pieni, etteivät maksulliset tapahtumat houkuttelisi riittävästi yleisöä.

1990-luvun alkuvuosiin tultaessa kaikki keskeisimmät suomalaisen fandomin piirteet olivat olemassa, ja ne olivat muodoltaan myös vakiintuneita. Yhteistyökokouksissa koordinoitiin seurojen toimintaa, suunniteltiin tulevaa ja heiteltiin ideoita. Harrastajat tapasivat toisiaan säännöllisesti Huviretkillä ja mafiailloissa. Suuritöisiä coneja järjestettiin parin vuoden välein, seurat ja lehdet saattoivat horjua, mutta pysyivät suurimmaksi osaksi kuitenkin sitkeästi elossa. Suhteita luotiin ulkomaille ja tehtiin suomalaista fandomia tunnetuksi maailmalla. Palkinnot vakiinnuttivat paikkansa ja hassut sisäpiiriryhmät näyttivät myös muodostuneen lähtemättömäksi osaksi fandomia.

Fandom säilyi vuosikymmenen vaihteen synkeistä tulevaisuuden peloista huolimatta. Muutoksiakin toki tapahtui. Esimerkiksi Aikakone hiipui hiljalleen, myöhästeli pahasti ilmestymisaikataulustaan ja lopulta lakkasi ilmestymästä paperimuodossa, jonka jälkeen se jatkoi olemassaoloaan sähköisesti www:ssä.

90-luvun alkuvuosiin tultaessa scifi-fandom näytti saavuttaneen myös alkuaikoina asetetun tavoitteen: scifi-kulttuurin tunnetuksi tekemisen Suomessa. Siitä oli tullut vuosikymmenen vaihteeseen tultaessa hyväksytty osa kulttuurielämää. Uudet scifiä sivuavat ilmiöt olivat vuorostaan nousemassa alakulttuurin asemasta ylöspäin, tällainen oli esimerkiksi roolipelaaminen ja erityisesti liveroolopelaaminen. (Suurin osa roolipeleistä on aiheiltaan fantasiaa tai scifiä.) Science fiction ‑fandom oli myös saavuttanut pisteen, jossa nostalgia alkoi helliä muistoja:

– – Etenkin 80-luvun jälkimmäinen puolisko, suomalaisen fandomin pioneeriaika, on kuin unta, utuun kadonneita muistikuvia, muistojen kultaamia ja ajan patinoimia välähdyksiä kadonneesta kadotetusta ? viattomuuden ajasta. Ajasta, jolloin olimme paljon innokkampia… ja nuorempia… ja kokemattomampia….^[82]

# Lähdeluettelo

# Arkistolähteet

Turun Science Fiction Seura ry:n arkisto TSFSa.

# Artikkelit

Enqvist, Kari: Tiedepalsta. Aikakone talvi 1983, 45–48.
Haapio, Markku: Spin forever. Spin 1/1986, 21–22.
Haarikko, Harri: Unkarilaista sörsseliä – 13. Eurocon Budapestissä 7. – 10.7.1988. Spin 3/1988, 11–12.
Haarikko, Harri: Puheenjohtajan palsta. Spin 3/1988, 4–5.
Haarikko, Harri: Puheenjohtajan palsta. Spin 2/1986, 3–6.
Haarikko, Harri: Puheenjohtajan palsta. Spin 1/1987, 4–5.
Haarikko, Harri: Puheenjohtajan palsta. Contact 87 revisited. Spin 2/1987, 4–7.
Haarikko, Harri: Finncon 86 – henkilökohtainen tilitys. Spin 3/1986, 4–10.
Haarikko, Harri: Harrin peukaloruuvi. Spin3/1988, 26–30.
Haarikko, Harri: Huru-ukkojen horinoita. Spin 4/1989, 23.
Hinkkanen, Juhani: Sf-lehdistö Suomessa. Aikakone kevät 1984, 2–9.
Hinkkanen, Juhani: Fandom in Finland or Surviving the Feast of Friends. Feast of Friends. Finnish Science Fiction and fantasy World 1987, 6–10.
Hinkkanen, Juhani: Fandom Suomessa. Subjektiivista historiaa hulluilta vuosilta 1981–83. Spin 1/1986, 12–14.
Hinkkanen, Juhani ja Peltonen, Leena: Kunniallinen tapa päästä eroon Aikakoneesta. Kosmoskynä 2/1989, 10–12.
Holsti, Niklas ja Oja, Heikki: Tieteiskirjallisuus Suomessa. Tähdet ja avaruus 2/1979, 26.
Ijäs, Jyrki ja Ölander, Tom: Raportti King-Conista. Aikakone syksy 1982, 43–44.
Jerrman, Marko: Missä vika? Kosmoskynä 4/1990, 22.
Jerrman, Toni: Aina hiki ja koko ajan Heineken. Confiction ’90. Tähtievaeltaja 3/1990, 5–12.
Jerrman, Toni: Kuitenkin me kuolemme. Elä elämäsi niinkuin me. Suomalaisten SF-fanien ruotsin matka 20.–21.3. –87, 60–65.
Jerrman, Toni: Finncon 91. Tähtivaeltaja 3/1991, 6.
Jerrman, Toni: Lukijaäänestys. Tähtivaeltaja 1/88, 4.
Jerrman, Toni: Eurocon88=Hungarocon88=Finncon88. Tähtivaeltaja 3/1988, 52–59.
Kilpi, Tuomas: Neekeriankkojen vallankumous I. Tähtivaeltaja 3/1984??
Kilpi, Tuomas: Neekeriankkojen vallankumous V. Tähtivaeltaja 2/1985, 16–17.
Koponen, Jari: Tieteiskirjat Ursan uusi aluevaltaus. Tähdet ja avaruus 1/1980,32.
Koponen, Jari: Science fiction. Tähdet ja avaruus 3/1980, 96.
Kosmoskynä 4/1989 Munaiset jumalolennot sammakkoperspektiivistä. s. 6–7.
Kuitunen, Kalevi: Innokkaat harrastajat tekevät palkatta scifi-lehtiä. Helsingin Sanomat 12.8.1989.
Kus-Kus: Kus-kus kanssa tahtoo kertoa! Kosmoskynä 1/1988, 11.
Marvin 4/1993 Laulavan Terän Kehä, 4.
Mäenpää, Jarmo: 250-sanainen historia. Spin 2/1982, 5.
Pekka-Setä (eli Pekka Sirkiä): Suomen Tieteiskirjoittajat ry 10 v. 7/7/1994. Kosmoskynä 2/1994, 17–18.
Peltonen, Leena: Tamcon 19.–21.7.1985. Portti 3/1985, 36–39.
Piha, Tapani: Suomessa ei tiettävästi vielä ole tieteiskirjallisuuden yhdistystä… Spin 1/1986, 17–19.
Portti 2/1983, 39. Huviretki tienpientareelle eli faunin iltapäivä.
Rekunen, Veikko: King-Conista. Aikakone syksy 1982, 48–49.
Rekunen, Veikko: Kirjoittajapalsta. Aikakone talvi 1983, 27–29.
Rekunen, Veikko: Kirjoittajapalsta. Aikakone syksy 1984, 39–40.
Rekunen, Veikko: Kirjoittajapalsta. Aikakone talvi 1984, 40.
Roimola, Ben: Spin – jonkinlainen historiikki. Spin 2/1991, 6–10.
Ronni, Tapani: Suomen Tieteiskirjoittajat ry. pähkinänkuoressa (crack!). Kosmoskynä 2/1991, 34.
Salminen, Juha: Yhteistyö on voimaa. Kosmoskynä 3/1986, 7–8.
Salminen, Juha: Miten meidän käy? Kosmoskynä 1/1988, 3.
Sinisalo, Johanna: Suomalainen scifi tuli vihdoin! Kosmoskynä 3/1991, 3.
Tähdet ja avaruus 3/1981, 84. Ursan toimintakertomus 1980.
Tähtivaeltaja 1/1985, 6–15. Suuri Scifi-keskustelu.
Uusi Suomi 24.3.1969. Tieteen popularisointi pohdinnan aiheena Turussa.
Ölander, Tom: Fandom-ilmiö. Spin 1/1986, 6–11.

# Kirjallisuus

Ekholm, Kai. Science fiction Suomessa. kirjastopalvelu Oy, Helsinki 1983.
Hinkkanen, Juhani ja Ekholm, Kai: Science fiction. Kirjastopalvelu Oy, Helsinki 1990.

# Muut julkaisut (joihin on viitattu muutoin kuin artikkelikohtaisesti)

Aikacon 94 oheislehtinen.
Aikalisä 2, Unohduttujen luiden kosto.
Finncon 86 oheislehtinen.
Finncon 95 oheislehtinen.
Kosmoskynä 3/1993, 5, 15.
Kosmoskynä 2/1988, 9.
Kosmoskynä 3/1988, 26.
Marvin 1/1990, 16–18.
Portti 3/1982, 56.
Portti 1/1983, 33.
Science fiction ja fantasia Suomessa 1994.
Spin 2/1982, 6.
Spin 2/1983, 23.
Spin 3/1983, 16–17.
Spin 4/1988, 34.
Vanhain Herrain Tieteiskirjallisuuden Nautiskelu Huone, perustamisasiakirja 1989.